Kirkon työ ylitti odotukset

30.9.15

Kun Elisa Heino parin vuoden kuluttua valmistuu Oulun Diakonia-ammattikorkeakoulusta, hänellä on sekä sosionomin tutkinto että pätevyys kirkon diakoniatyöhön. Opintojen alussa Heino ei ajatellut hakeutuvansa kirkon työhön, mutta harjoittelu Kempeleen seurakunnassa on muuttanut ajatuksia.
   – Ennakkoon en tiennyt mitä odottaa ja vähän oudoksuttikin. Ollaankohan siellä ihan vakavia koko ajan? En tuntenut ketään, joka olisi kirkon töissä.
   Heino tarttui harjoitteluun avoimin mielin, ja nyt seurakuntatyö on hänelle varteenotettava vaihtoehto tulevaisuudessa.
   – Työ osoittautui paremmaksi kuin odotin. Saan tehdä työtä omalla persoonallani, omana itsenäni.
   Heino on aiemmin suunnitellut hakeutuvansa töihin lasten pariin, mutta harjoittelun aikana myös nuorten, aikuisten ja vanhusten asiat ovat alkaneet kiinnostaa.
   Harjoittelussa Heino on ollut mukana eriikäisten ryhmissä ja diakoniatyöntekijöiden kanssa muun muassa kotikäynneillä.
   – Työssä toteutuu tärkein asia, jonka vuoksi valitsin tämän koulutusalan: saan auttaa lähimmäistä.

ULLA KESKI-FILPPULA

Artikkeli on osa lehteä 30/2015