Papit kaipaavat saarnoista palautetta kehittyäkseen työssään
Lähditkö jumalanpalveluksesta hyvillä mielin? Tuntuiko, että saarna puhutteli sinua?
Silloin saarnaaja todennäköisesti onnistui tehtävässään.
Suurissa seurakunnissa papilla on saarnavuoro muutaman kerran kuukaudessa, pienimmissä se lankeaa samalle henkilölle paljon useammin.
Mistä papit löytävät sanottavan saarnoihinsa?
Kirkkoherra Heikki Nissinen oli välillä useita vuosia Utajärven seurakunnan ainoa pappi. Vaikka saarnaan valmistautumisessa on joskus haasteensa, sen pitäminen on joka kerta ainutlaatuinen tehtävä.
– Valmistautuessani huomaan ajattelevani monen kirkon sakariston seinältä löytyvää papin huoneentaulua, jossa lukee: Valmista jokainen saarna niin kuin se olisi sekä sinulle että kuulijoille viimeinen.
Nissisen mukaan saarnojen teemat nousevat kirkkokäsikirjasta, josta löytyvät tekstit kullekin kirkkopyhälle.
– Tekstiuskollisuus on tärkeää. Toisaalta papin on oltava tietoinen yhteiskunnallisista kysymyksistä. Vaikken ottaisi ajankohtaisia asioita aina esille saarnassa, hyödynnän niitä esirukouksia suunnitellessani.
Politikointi
ei kuulu saarnaan
Saarna ei ole ajallisesta yhteydestään irrallinen puhe, vaan siinä olisi hyvä käydä vuoropuhelua nykyhetken kanssa. Tätä mieltä on pastori Riikka Honkavaara Tuiran seurakunnasta Oulusta.
– Joskus tutut tekstit puhuttelevat uudesta näkökulmasta. Esimerkiksi hiljattain vietetyn lähimmäisen sunnuntain teemat muukalaisten kohtaamisesta istuivat sopivasti ajankohtaisiin kysymyksiin Suomessa ja muualla. Varon kuitenkin ottamasta poliittisesti kantaa, sillä politikointi ei kuulu saarnatuoliin.
Sekä Nissinen että Honkavaara lukevat saarnatekstit hyvissä ajoin ennen saarnavuoroaan. Sen jälkeen teksti saa hautua mielessä.
– Usein jossain yllättävässä tilanteessa nousee esille jotakin, joka liittyy saarnatekstiin, Honkavaara kertoo.
– Se voi olla pieni ajatus tai sana ihmisten kohtaamisissa tai uutisissa, Nissinen lisää.
Saarnastuolissa
voi improvisoida
Honkavaara sanoo, että ei puhu asioista, jotka eivät kosketa häntä itseään.
– Rakennan saarnan mielessäni. Parhaiten se onnistuu luonnossa kävellessä tai liikuntaharrastuksen parissa.
Valmiiksi kirjoitettu saarna sitoo puhujaa. Sen takia Honkavaara ja Nissinen pitävät saarnatessaan apuna vain pientä lappua, johon on kirjoitettu saarnan runko.
– Kun pääkohdat ovat paperilla, en ala toistaa itseäni tai juutu joihinkin lempisanontoihini. Joskus innostun improvisoimaan, Honkavaara paljastaa.
– Usein huomaan puhuvani sellaista, mitä en etukäteen ajatellutkaan. Uskon, että Pyhä Henki tekee työtään saarnan aikana, Nissinen sanoo.
Pappi toivoo
palautetta
Papit saavat saarnoistaan vain vähän palautetta.
– Joskus joku kiittää sähköpostitse tai kommentoi saarnan sisältöä kirkkokahveilla. Tuntuu mukavalta, jos kuulen saarnan herättäneen keskustelua, Riikka Honkavaara kertoo ja toivottaa kriittisenkin palautteen tervetulleeksi. Sitä kautta puhujalla on mahdollisuus uudistua.
– Se, että sanankuulija on saanut uskolleen vahvistusta ja kertoo siitä, rohkaisee saarnaajaakin palvelutyössään, Heikki Nissinen ajattelee.
JAANA SKYTTÄ