Tällä viikolla vietetään jo perinteeksi tullutta Vanhustenviikkoa. Teemana on nyt Tulevaisuutta rakentamaan.
Vanhusten osuus väestöstämme on kasvussa. On arvioitu, että vuoteen 2040 mennessä 75 vuotta täyttäneiden määrä jopa kaksinkertaistuu.
Vanhuusikä on liukuva käsite. Kun jäädään 65 ikävuoden paikkeilla vanhuuseläkkeelle, puhutaan yleisesti, että siirrytään niin kutsuttuun kolmanteen ikään. Jos fyysinen ja henkinen toimintakyky säilyvät hyvinä, vanhuus alkaa ehkä vasta runsaan parin vuosikymmenen päästä.
Seurakuntien toiminnassa vanhukset saavat monella tapaa erityishuomiota osakseen. Diakoniatyössä he ovat tärkeä kohderyhmä. Joissakin seurakunnissa on vanhustyön nimikkovirkoja. Muistisairaita ajatellen on luotu aineisto muistisairaan messua varten. Rakentamisessa kiinnitetään huomiota esteettömyyteen.
Seurakunnat tekevät hyvää yhteistyötä vanhuspalveluissa toimivien kanssa. Tämä näkyy myös Vanhustenviikon juhlatilaisuuksissa. Lajissaan näyttävin saavutus onnistuneesta yhteistyöstä on Oulun seurakuntien Caritas-hanke.
Tulevaisuudessa yhä useammat vanhukset asuvat omassa kodissaan ja yhä pidempään. Tämä merkitsee haastetta seurakunnillekin. Miten luoda ja pitää yhteys näihin ihmisiin? Miten palvella heidän hengellisiä tarpeitaan, esimerkiksi yksityisellä ehtoollisen vietolla?
Vanhusta on perinteisesti kunnioitettu kulttuurista riippumatta. Tässäkin ajassa jokainen ansaitsee ihmisarvoisen, arvokkaan vanhuuden. Vastuu siitä kuuluu yhteiskuntamme päättäjille ja eri tahojen toimijoille. Kirkolla ja seurakunnilla on oma vastuunsa. Oma vastuu on myös meillä jokaisella henkilökohtaisesti, vanhuksen omaisina, ystävinä, naapureina.
HANNU OJALEHTO