Seurakuntalehti on kanava seurakuntayhteyteen

4.11.15

Kustannukset, toimiva jakelu, paperi- vai verkkolehti? Siinä kysymyksiä, joita on punnittu monessa seurakuntalehdessä viime aikoina.
   Seurakuntalehti tarjoaa kanavan seurakuntayhteyteen. Siksi on tärkeää, että se menee perille oikeaan osoitteeseen. Jakotapoja on kaksi, osoitteettomana ilmaisjakeluna tai osoitteellisena seurakunnan jäsenyyden perusteella.
   Ilmaisjakelu on ollut ja on edelleen hyvä ratkaisu. Mutta ei aina. Lehti jää nimittäin saamatta, mikäli postiluukussa on ilmaisjakelukielto. Esimerkiksi Oulun tuomiokirkkoseurakunnassa lähes 40 prosentilla se on. Silloin kanava ei toimi.
   Osoitteellinen jakelu tulee osoitteetonta kalliimmaksi. Siitä huolimatta muutamat seurakunnat ovat siirtyneet siihen. Kanavan kattavuutta on pidetty tärkeänä. Kustannusnousua on oltu valmiit kompensoimaan jopa ilmestyskertoja vähentämällä.
   Paperilehden rinnalle tullut verkkolehti on jakelukustannuksiltaan edullinen. Lukijoiden tottumuksissa se ei ole kuitenkaan vielä perinteisen paperilehden veroinen. Verkosta tieto on haettava. Paperilehti tuo sen tarjottimella valmiiksi.
   Lehden hinnalle on eduksi, että sillä on riittävän suuri levikki. Rauhan Tervehdys on hyvä esimerkki tästä. Sillä on 14 tilaajaseurakuntaa, maalla ja kaupungissa. Viime vuodet vuosikerran hinta on ollut hieman yli 10 euroa. Lienee kohtuullista.
   Seurakuntalehti on kiistatta toimivimpia tapoja rakentaa seurakuntayhteyttä. Kannattaa pitää huolta, ettei kanavaan synny katvealueita.
   Rauhan Tervehdyksenkin jakelussa on syytä selvittää seurakuntien erilaisuudesta johtuen kaksihintajärjestelmän mahdollisuus. Sen jälkeen päättäjät voivat tehdä ratkaisunsa, punniten kustannusvaikutukset ja muistaen samalla, että päätös on myös arvovalinta.

HANNU OJALEHTO

Artikkeli on osa lehteä 25/2015