Kuvat: Reetta-Marika Leskinen

Ujostelematta kristitty

11.11.15

Uskon laimentaminen ei kuulu gospeliin, oululaisen Lumina Polaris -yhtyeen rumpali Kalle Hautamäki sanoo 

Gospelmusiikin tulisi tehdä paluu juurilleen. Näin väittää rockmetallia soittavan, oululaisen Lumina Polaris -yhtyeen rumpali Kalle Hautamäki.
   Juurille paluulla Hautamäki tarkoittaa gospelin sanoman selkeyttämistä. 
   – Toivoisin gospelmuusikkojen olevan selkeämmin sitä, mitä he edustavat eli aidosti kristittyjä. Uskoa ei saa musiikissakaan peitellä tai laimentaa.
   – Olen tyytyväinen, että me emme bändinä lähteneet aikoinaan maallistumisen tielle, vaikka siihen oli mahdollisuus. Gospelin tekemiseen pitää olla kutsumus. Aitous on se, mikä merkitsee eniten tässä musiikinlajissa.
   Lumina Polaris palasi lavoille viime keväänä juhlistaakseen 15 vuotta kestänyttä uraansa.
   Neljä vuotta sitten tauolle jäänyt bändi soitti ensimmäisen paluukeikkansa Vappugospelissa Kouvolassa. Pyhäinpäivänä oli vuorossa toinen paluukeikka – kotiyleisön edessä Oulugospelissa.

Gospel elää
murrosta

Gospelmusiikin nykytilanne huolestuttaa Hautamäkeä. Hänen mukaansa 15 vuoden aikana yleisömäärät ovat pienentyneet ja gospelmuusikoita ja -tapahtumia on aiempaa vähemmän.
   Esimerkiksi pitkään järjestetty Vappugospel pidettiin tänä vuonna viimeisen kerran taloudellisten syiden vuoksi. Gospelin SM-kisoja ei ole järjestetty pariin vuoteen.
   Rumpali toteaa, ettei äärimmäisempikään gospelmusa ole enää mikään erikoinen juttu samalla tapaa kuin aiemmin.
   Hautamäen mukaan nuoria on nykyisin vaikeampi tavoittaa: heille pitäisi tarjota jotain erikoista. Lumina Polaris oli metallibändinä gospelpiireissä erikoisuus uransa alussa. Nykyään rockmetalli ei herätä ihmetystä gospellavoillakaan.
   Musiikillisesti Hautamäki näkee gospelin suuntautuvan nyt enemmän popin suuntaan rockin sijasta.
Vaikka moni asia on muuttunut, tilanne ei ole toivoton.
   – Musiikkimaailma kulkee sykleissä, kuten muukin elämä. Uutta kuulijakuntaa on mahdollista saada. Bändejä on vähemmän ja siksi yhtyeiden on helpompi jäädä ihmisten mieleen.

Polte gospeliin
on voimissaan

Vaikka gospelmusiikin nykytilanne mietityttää Hautamäkeä, se ei vaikuttanut Lumina Polariksen innostukseen tehdä comeback gospellavoille.
   Pelkästään tasavuosien juhlistamisesta paluussa ei ole kyse. Polte tehdä hengellistä musiikkia on edelleen olemassa, jopa entistä vahvempana.
   Yhtyeen johtoajatuksena on aina ollut seisoa oman tekemisensä takana. Hautamäen mukaan metallimusiikki on jo genrenä sellainen, ettei ole muuta mahdollisuutta kuin olla aito. 
   – On parempi herättää tunteita kuin olla herättämättä.  Toivoisin, että musiikissa ylipäänsä mentäisiin sanoma edellä, eikä sen mukaan, mikä musiikin tyylilaji on pinnalla.
   Lumina Polariksen musiikissa hengellisyys on aina ollut läsnä ja tulee aina olemaankin, vakuuttaa Hautamäki.

Kyse oli
pelkästään tauosta

Lumina Polariksen tauolle jäämisen taustalla olivat hengelliset ja henkilökemialliset erimielisyydet, myöntää Hautamäki suoraan.
   Myös perhe-elämän ja päivätöiden aiheuttamat kiireet jouduttivat laittamaan bändin telakalle.
   – Missään vaiheessa ei ollut kuitenkaan tarkoitus lopettaa bändiä, vaan jäimme tauolle. Nyt jatkamme siitä, mihin jäimme neljä vuotta sitten.
   Vuoden 2005 Gospelin Suomen mestari ja kaksi levyä julkaissut yhtye suunnittelee keikkojen lisäksi uuden materiaalin tekemistä.
   Bändin nykyiseen kokoonpanoon kuuluvat Kalle Hautamäen lisäksi laulaja Oula Siipola, komppikitaristi Timo Kataja, soolokitaristi Markus Vainionpää ja basisti Antero Tossavainen.

MARILIISA KONU