Oulun vastaanottokeskusten tukiyhdistyksessä vapaaehtoisena toimiva oululaisopettaja Satu Haapanen kuljetti pyhäinpäivänä muutamia turvapaikanhakijoita autollaan Oulun tuomiokirkkoon kuuntelemaan Mozartin Requiemia.
Haapanen oli keskustellut asiasta ensin vastaanottokeskuksen työntekijöiden kanssa. Tilaisuuden luonteesta sekä konserttipaikasta oli puhuttu myös jokaisen lähtijän kanssa.
Haapanen ei arkaillut pyytää turvapaikanhakijoita tuomiokirkkoon, vaikka lähtijöiden joukossa saattoi olla myös muslimeja.
– Tilaisuudesta kirkossa pitää informoida ihmisiä hyvin, jotta jokaisen uskonnonvapaus tulee huomioiduksi. Kaiken on oltava avointa, läpinäkyvää ja vapaaehtoista.
– Klassisen musiikin konsertti kirkossa on mielestäni eri asia kuin kirkossa järjestettävä tilaisuus, jossa harjoitetaan hartautta esimerkiksi veisaamalla virsiä.
Haapanen kuvailee suhtautuneensa konserttimatkaan käytännönläheisesti ja kulttuurilähtöisesti.
– Seurakunnat miettivät varmaankin, miten tekevät hengellistä työtä, mutta minä haluan saada ihmisiä liikkeelle vastaanottokeskuksista. Se on tärkeää heidän jaksamisensa kannalta.
– Monet turvapaikanhakijat ovat myös hyvin orientoituneita tutustumaan Suomeen ja kulttuuriimme.
Haapasen mukaan tilaisuuteen olisi ollut enemmän lähtijöitä kuin mitä muutamiin autoihin mahtui.
Hän toivoo, että kirkkojen ja seurakuntien edustajat esiintyisivät yhdessä, jotta turvapaikanhakijoille välittyisi viesti uskontojen rauhanomaisesta rinnakkaiselosta Suomessa.
RIITTA HIRVONEN