Eurooppa on joutunut harvinaislaatuiseen myllerrykseen. Monissa maissa valmiutta on nostettu korkeimmalle tasolle.
Erityinen varuillaan olo jatkuu vielä pitkään, sillä Ranskassa poikkeustila kestää vähintään kolme kuukautta.
Useat valtiot ovat aloittaneet lakien päivittämisen. Viranomaisille luvataan yhä suurempia valtuuksia normaali- ja poikkeusoloihin.
Ei käy kateeksi nopeissa tilanteissa päätöksiä tekeviä viranomaisia.
Yksi haasteista on terrorismi ja muu yhteiskuntarauhaa vaarantava rikollisuus. Uudistuksissa käydään tasapainoilua yksilön vapauden ja yhteiskunnan turvallisuuden välillä.
Uutisia seuratessa voimankäyttö on varsin kovaa. Keskeiset eurooppalaiset valtiojohtajat ovat todenneet, että ”olemme sodassa”.
Suomalainen reaalipolitiikka on osoittautunut tässä suhteessa viisaaksi.
Olen pohtinut viime aikoina niin sanotun oikeutetun sodan periaatteita. Perinteisesti sotaa on pidetty oikeutettuna, kun tietyt ehdot täyttyvät. Näitä ovat muun muassa ihmisoikeuksien ja demokratian puolustaminen.
Kirkot ovat pitäneet sotaa oikeutettuna, kun laillinen esivalta puolustaa viattomia ja puolustuskyvyttömiä ihmisiä. Tämä on ollut myös luterilaisen kirkon näkemys.
Reaalimaailmassa valittavana voi olla vain huonoja vaihtoehtoja, jolloin on päädyttävä pienimmän pahan tielle.
Oman käden oikeus ja kosto eivät ole vaihtoehtoja, sillä ne aiheuttavat väkivallan kierteen.
Koston tiellä ei ole päätepistettä.
Tarvitsemme toisiamme tartuttamaan turvallisuutta ja lämpöä. Turvallisuuden ylläpitämiseen tarvitaan kaikkien ihmisten ja yhteisöjen – myös kirkkojen – voimavaroja niin normaaliaikoina kuin poikkeusoloissa.
Meitä jokaista tarvitaan
2.12.15