Pojasta tuli kanttori ja pappi

16.12.15

Uskallus tarttua uusiin asioihin on rikastuttanut Ari Rautakosken elämää

Iiläiselle Ari Rautakoskelle vuosi 2011 ei ollut vuosi muiden joukossa: täytettyään 50 vuotta hän valmistui papiksi.
   Pappisvihkimyksen varmistuttua Rautakoski saattoi todeta, että oikeassa olivat ne sukulaiset ja tutut, jotka sanoivat hänelle jo lapsena: pappi tuosta pojasta vielä tulee. Suurin osa veikkasi nuorelle miehelle ammatiksi kanttoria – ja oikeassa olivat hekin.
   Teologian maisterin paperit tulivat sinnikkyyden seurauksena, sillä Rautakoski kävi töissä Oulun ammattikorkeakoulussa samanaikaisesti kun opiskeli Itä-Suomen yliopistossa teologiaa. Opintovapaata hän oli ottanut vain muutaman kuukauden verran.
   Vaikka pappisvihkimys toteutui, uusien töiden aika Ari Rautakosken elämässä oli vasta muutaman vuoden perästä.

”Kiitos mahdollisuuksista
joita olen saanut”

Tänä jouluna Rautakoski huokaisee kiitollisena:
   – Olen saanut elämässäni mahdollisuuksia tarttua moniin asioihin, kuten teologian opintoihin. Onneksi olen uskaltanut ryhtyä uuteen. Se on tuonut henkistä rikkautta elämääni.
   Ajatus tarkoin suunnitellusta urakehityksestä on Rautakoskelle vieras. Enemmin hän haluaa uskoa siihen, että elämän eri käänteissä on ollut mukana johdatusta.
   Yhä edelleen, yli viisikymppisenä, hän sanoo katselevansa rauhassa, tuoko työelämä eteen vielä jotain uutta.

Meri-Lappi on
tullut tutuksi

Kanttoriksi Ari Rautakoski valmistui 1982. Ensimmäinen työpaikka oli Simossa.
   Rautakoski muistelee Simon ajoilta mielellään työreissuja Ylikärpän kaltaisiin kyläyhteisöihin.
Joulun lähestyessä kanttori soitti kyllästymättä kyläläisten parissa kauneimpia joululauluja.
   – Olen joululaulufriikki, hän tunnustaa.
  – Elämä keskuksien ulkopuolella tuntui minusta rehdiltä ja tervehenkiseltä, pois oli turha ravaaminen kaikenlaisten muoti-ilmiöiden perässä. Tekemisessä oli yhteinen meininki.
   Simon vuosien jälkeen Ari Rautakosken tie kulki Haukiputaalle musiikinopettajaksi ja sieltä kanttoriksi Kemiin ja sitten Oulun Karjasillan seurakuntaan.

Työt ovat vieneet
tien päälle

Kun uutta työtä on ollut tarjolla, Iihin perheensä kanssa asettunut Rautakoski on aina ajatellut positiivisesti, että ”vielä on mahdollisuus kokeilla uusia asioita”.
   Auton vilkku on osoittanut kotitieltä tullessa vuoroin pohjoiseen ja välillä etelään.
   Nelostietä Rautakoski on ajanut työvuosiensa aikana ”mahtavia määriä”, niin kuin hän itse huokaisee.
   – Kemiin ja Ouluun ajoin välillä Iistä kaksi kertaa päivässä. Työ on ollut minulle tärkeää. Jokainen kilometri on kannattanut ajaa.
   Kanttorin töissä yhteislaulua rakastavalle Rautakoskelle on ollut mieluista seurakuntalaisten veisuun säestäminen. Solistinen tekeminen, yksin esillä oleminen, on sen sijaan ollut hänelle vierasta.
   Kanttorin töille seurakunnissa hän sanoi ainakin toistaiseksi hyvästit kun työt ammattikorkeakoulun kulttuurialan yksikössä kirkkomusiikin lehtorina alkoivat 2004.

Papin töihin
Lappiin

Pappisvihkimyksen jälkeenkin Ari Rautakoski jatkoi lehtorina ammattikorkeakoulussa. Kun Muonion ja Enontekiön seurakuntiin avautui työpaikka kirkkoherran viransijaiselle, alkoi Rautakoski miettiä papin töitä Tunturi-Lapissa.
   Hän ei luottanut mahdollisuuksiinsa päästä kirkkoherraksi, mutta yllättyi iloisesti. Vuoden 2014 alussa edessä oli jälleen uusi elämänvaihe. Koti löytyi Olos-tunturin läheisyydestä.
   Papin työssä pohjoisten ihmisten parissa oli monia asioita, jotka koskettivat uutta kirkkoherraa syvältä. Kun Rautakoski jakoi Muonion ja Enontekiön kirkkojen alttarilla ehtoollista, tuntui, että juuri sillä hetkellä hän sai olla mukana jossakin isossa, tärkeässä ja mystisessä.
   – Ihmisten polvistuessa alttarille, heidän ojentaessaan kätensä leipää ja viiniä varten, tiesin, että Kristus on meidän kanssamme. Minä olin sillä hetkellä pappina vähäisessä osassa.
   Lapin perukoilla kirkkoherra pääsi nauttimaan jälleen siitä, mikä oli ollut hänelle tärkeää jo ensimmäisessä työpaikassa Simossa.
   – Lapin pelkistetty luonto ja ystävälliset, aidot ihmiset sivukylillä tekivät vaikutuksen. Tiedän, mitä tarkoitetaan lapinhulluudella.

Viimeinen työtehtävä
Kilpisjärvellä

Viimeinen työpäivä viime vuoden lopussa ”tuplakirkkoherrana” alkoi kovassa pakkasessa. Auto starttasi Muoniosta Kilpisjärven suuntaan jouluaamun jumalanpalvelusta varten. Ilmassa paukkui lähemmäs 30 asteen pakkanen.
   Papin ääni oli valmiiksi käheä joululaulujen laulamisesta, mutta pieni joukko seurakuntalaisia vietti leppoisan kirkkohetken yhdessä. Ihmiset olivat otettuja, kun pappi ja kanttorit olivat liikkeellä kylmää säätä uhmaten. 
   Kun määräaikainen pesti Muoniossa ja Enontekiöllä loppui, palasi Rautakoski jälleen lehtorin työhön ammattikorkeakouluun. Työrupeama pohjoisen seurakunnissa oli kirkastanut terveiset kanttoriopiskelijoille.
   Seurakunta on hyvä työpaikka, kanttorit saavat tehdä hienoa työtä. Musiikki on tärkeää, mutta tärkeintä on ihmisten kohtaaminen, Rautakoski sanoo.
   Ja kun sanat seurakunnan keskellä joskus loppuvat, onneksi musiikilla voi sen jälkeen viedä evankeliumia eteenpäin, pappi ja kanttori tietää.

RIITTA HIRVONEN

Artikkeli on osa lehteä 41/2015