Kaikki tulee gospelista

27.1.16

Gospel on popmusiikin merkittävin peruskivi. Näin väittää kuopiolainen laulaja-lauluntekijä Dave Forestfield, joka esiintyy kitaristi Jarkka Rissasen kanssa Karjasillan kirkossa maanantaina 1. helmikuuta.
   Konsertissa on luvassa afroamerikkalaista gospelia kaksikon uudelta levyltä.
   Miksi gospel on niin tärkeä kaikelle popmusiikille, herra Forestfield? Dave Forestfield eli oikealta nimeltään Tatu Metsäpelto vastaa.
   – Kaikessa länsimaisessa popmusiikissa gospel on selkeä perusvire. Esimerkiksi kaikki rock tulee gospelista.
   Forestfieldille gospel onkin samaa ”kamaa” kuin esimerkiksi pop tai rock.
   – En edes ajattele gospelin olevan eri musiikkityyli.
   Forestfieldin mukaan gospelin tapa viedä musiikin kuvioita eteenpäin, tapa painottaa ja muodostaa musiikkia on lyönyt leimansa eri musiikkityyleihin.
   Lauluntekijä Metsäpelto otti englanninkielisen taiteilijanimen, koska se tuntui hänestä luontevalta. Nimi on aina ollut tavallaan läsnä, sillä Metsäpelto kääntyy helposti Forestfieldiksi.
   – Kun tekee englanninkielistä musiikkia, englanninkielinen nimi tuntui hyvältä valinnalta.
   Karjasillan kirkon konsertin toinen nimimies Jarkka Rissanen on legendaarinen kitaristi, joka on esiintynyt muun muassa laulaja Eero Raittisen kokoonpanossa. Rissanen on myös soittanut kymmenillä levyillä.   Uudella levyllä hän myös laulaa.

PEKKA HELIN