Uutta keskusta hakemassa

18.1.16

Kauneimmat joululaulut eivät kuulu ohjelmaani jouluna. Olen kuitenkin joskus käynyt ja ihmetellyt, miten suosittuja voivatkaan olla yksinkertaisella konseptilla toteutetut tapahtumat.Kirkot täyttyvät päivästä toiseen  innokkaista laulajista.
    Muutkin joulukuun kirkolliset konsertit esitetään runsaalle yleisölle. Kävin katsomassa ja kuuntelemassa musiikkinäytelmää itämaan tietäjistä Tuiran kirkossa. Jouluoratoriota seurasin Virtuaalikirkossa. Molemmissa riitti yleisöä. Joulukirkotkin olivat täynnä.
   Nyt, loppiaisen jälkeen, jouluaika on ohi. Alkaa tavallinen kirkon arki, jossa erityiset teemamessut ja musiikkitapahtumat ovat kyllä edelleen vetovoimaisia, mutta sunnuntaiaamun messut jaksavat innostaa vain harvoja.
   Silti jaksetaan väittää, että ne olisivat seurakuntaelämän keskus ja tärkein tapahtuma. Väite on mielestäni suunnilleen yhtä oikeutettu, kuin että Turskasota on Euroopan historian keskeisin tapahtuma. Kirkonkellari-lehdessä väitettä kommentoitiin osuvasti sellaiseksi, joka saa repimään hiuksia päästä.
   Olisiko näin uuden vuoden alussa hyvä sauma kohdata tosiasiat? Kirkossamme on töissä valtavasti lahjakkaita ihmisiä, jotka pystyvät tuottamaan laadukkaita ohjelmia, esimerkiksi mielenkiintoisia teemamessuja ja konsertteja.
   Kun kansainvälisen työn pastorina kutsun jonkun maahanmuuttajaryhmän kirkkoon, en taatusti kutsu sunnuntaiaamumessuun. Mieluummin odotan, kunnes ohjelmistossa on barokki- tai kelttijumalanpalvelus. Tai puhallinkonsertti. Seurakuntaelämän keskus on mielestäni se, missä on paljon seurakuntalaisia.  Kykenemmekö hyväksymään, että ajat muuttuvat?

Kuka hän on?
Lue Àrpád Kovácsin haastattelu (Ihmisiä-palsta 1/2015) täältä