Hiljaisuudesta voimia

17.2.16

Kiireisessä, kuluttavassa elämänrytmissä tekee hyvää välillä pysähtyä ja hengähtää hetki. Löytää aika ja tila hiljaisuudelle.
   Kirkossa hiljaisuuden viljely on kuulunut alusta lähtien niin yksityiseen hartauselämään kuin seurakunnan kokoontumisiin. Hiljennytään rukoukseen ja mietiskelyyn, sanan lukemiseen ja kuuntelemiseen, ehtoollisen nauttimiseen.
   Paastonaika on ollut kirkkovuodessa aivan erityistä hiljentymisen aikaa.
   Vuosisatojen ajan tämä näkyi jopa arkisessa työssä yhteisön tapoina ja uskomuksina, jotka siirtyivät sukupolvesta toiseen. Kustaa Vilkuna mainitsee kirjassaan Vuotuinen ajantieto yhtenä esimerkkinä, että ”paastonaikana ei sopinut tehdä kolinatöitä, ei kiertää jauhinkiveä”.
   Tänä päivänä hiljentymisen oppiminen on ennen muuta kotien vastuulla. Ne tarvitsevat siinä kuitenkin monenlaista tukea. Lasten ja nuorten parissa tapahtuva seurakuntatyö voi olla tässä suureksi avuksi.
   Aikuisen sisimmässä elävään hiljaisuuden kaipuuseen kirkkomme on vastannut retriittitoiminnalla. Neljässä vuosikymmenessä siitä on tullut seurakunnille ja kristillisille järjestöille merkittävä työmuoto. 
   Seurakunnilla on runsaasti retriitteihin soveltuvia tiloja. On rauhallisella paikalla, upean luonnon keskellä olevia leirikeskuksia. Onnistuneen retriitin voi toki järjestää kaupungissakin. Työntekijöitä on kouluttautunut retriitinohjaajiksi. Toivottavasti retriittitoiminta ei ole seurakunnissamme hiipumassa.
   Paaston aikaa on vielä viitisen viikkoa jäljellä. Olisiko jossain seurakunnan järjestämä hiljaisuuden retriitti, jossa on valmis pöytä katettuna ruumiin ja hengen ravinnolla.
   Saa panna kännykän kiinni ja unohtaa somen. Voisi olla puhdistava kokemus.

HANNU OJALEHTO