Saaralla ei ollut enää voimia paeta perhehelvetistä, mutta onneksi ystävä uskalsi kysyä, mitä hänelle todella kuuluu. Ilman ystävän apua Saara olisi nyt todennäköisesti kuollut.
Ystävä otti kiinni Saaran kädestä.
– Nyt kerrot, mikä sua vaivaa. Miksi säikyt jokaista puhelua ja tekstiviestin piippausta? Ja miksi sä kävelet noin vaivalloisesti? Jotain on vialla ja sun on kerrottava mikä!
Saara meni ystävänsä kysymyksistä sanattomaksi. Hän oli muutamassa vuodessa oppinut, että kotona tapahtuvista asioista ei puhuta muille. Häntä pelotti. Mitä jos hänen puolisonsa saisi tietää hänen kertoneensa väkivallasta kotona? Entä jos Matti kostaa puhumisen lapsille, kuten on uhannut?
Matti oli saanut Saaran uskomaan, ettei hän olisi mitään ilman miestä. ”Sitten et olisi enää pelkkä yksinhuoltaja, vaan vaimo” oli mies perustellut yhteen muuttamistakin. Tuolloin se oli kuulostanut jollain tapaa jopa romanttiselta. Naimisiin Matti oli kiristänyt Saaran uhkaamalla lasten henkeä. Saara tiesi, että hän myös toteuttaisi uhkauksensa.
Kun ystävä katsoo suoraan kohti ja jatkaa kyselyään, Saara murtuu. Hän paljastaa pala palalta koko sairaan perhekuvion: lyönnit, lasten kurituksen, uhkailut, pakottamiset, riiston ja raiskaukset. Koko elämän, jossa Saara on jatkuvan valvonnan alla. Hän kertoo senkin, että käy joka aamu ensimmäisenä herättyään tarkastamassa, ovatko lapset hengissä.
Saara pääsi pakenemaan perhehelvetistä muutama vuosi sitten. Hän haluaa kertoa tarinansa, jotta se rohkaisisi muita samanlaisessa tilanteessa eläviä ja heitä, jotka haluaisivat kysyä ystävältään: onko kaikki hyvin?
Ihannemies
muuttui nopeasti
Mattiin Saara tutustui internetin kautta. Alussa kaikki oli ihanaa, mies oli huomaavainen ja Saara oli onnellinen löydettyään kunnollisen miehen. Nyt hänellä olisi hyvä työ, mies ja perhe.
Kaikki muuttui sinä päivänä, kun he muuttivat yhteen. Nyrkki heilahti heti. Pitkään Saara ajatteli, että ongelmia olisi mahdollista hoitaa parisuhdeterapialla. Sellaiseen menemisestä ei tosin koskaan edes puhuttu, sillä Matissa ei ollut hänen omasta mielestään mitään vikaa. Saaran ”ongelmia” hän paransi uhkailemalla ja lyömällä.
Mies teki pelisäännöt heti selväksi: hän määräsi kaikesta. Saara ei saanut mennä minnekään yksin lasten kanssa. Jos Saara puhuisi kotiasioista muille tai yrittäisi karata, hän tappaisi lapset.
Jos Matti päätti, ettei kukaan perheessä syönyt, niin tapahtui. Saara joutui piilottelemaan lapsille kuivaruokaa asuntoon. Lapsia Matti saattoi rangaista pienistäkin rikkeistä esimerkiksi juoksuttamalla heitä kaksi tuntia ulkona.
Saara pystyi puhumaan lasten kanssa Matin kuulematta vain hetken töistä tullessaan. Saara ja lapset alkoivat kommunikoida piilottelemalla lappuja kotiin. Heillä ei koskaan käynyt kukaan kylässä. Ei saanut käydä. Saaran vanhemmatkin saivat tietää naimisiin menosta vasta kuukausien jälkeen.
Pahoinpitelyjen lisäksi Matti ryösti Saaran jatkuvasti. Jokaisena palkkapäivänä hän valvoi vieressä, että Saara siirsi palkkarahat hänen tililleen. Saara ja lapset olivat täysin riippuvaisia hänestä.
Pitkään Saara uskoi, että Matti ei lyönyt lapsia. Kunnes hän huomasi toisen lapsen piilottelemat mustelmat pyyhkeen alla. Matti on lyönyt ja pistellyt paikkoihin, jotka eivät paidan alta näy. Ahdistuneet lapset alkoivat oirehtia henkisesti kieroutuneessa ympäristössä.
Lääkkeet
alistivat uhriksi
Ei Saara aina ollut hiljaa. Matti saattoi kiusata häntä niin pitkään, että lopulta Saara ”kilahti”. Sen jälkeen Matti kiikutti vaimonsa psykiatriseen päivystykseen. Siististi pukeutunut ja rauhallisesti puhuva mies onnistui vakuuttamaan lääkärit Saaran mielenterveysongelmista. Saara ei uskaltanut kertoa, mistä todella on kyse.
Mielialalääke piti ottaa iltaisin. Se oli niin vahvaa, että Saara ei nukkunut vaan oli tajuton. Siksi Matti saattoi tehdä hänelle mitä tahtoi. Mies raiskasi hänet joka yö kuukausien ajan. Aamuisin Saara heräsi verta vuotaen ja pystyi vaivoin istumaan. Kävely oli eteenpäin vaappumista.
Saara oli nääntynyt ja ahdistunut. Elämä ei ollut sellaista kuin hän toivoi, mutta se oli hänen elämäänsä. Saara ei nähnyt siitä ulospääsyä, eikä hänellä ollut enää voimia taistella. Kaikesta piti vain selvitä.
Turvatalokaan
ei tuonut rauhaa
Saaran paljastettua perhetragedian ystävä otti ohjat käsiinsä ja auttoi Saaran heti pakoon poliisien avulla. Lastenhuollon työntekijät hakivat lapset koulusta. Heidät vietiin turvakotiin.
Uudenlaiset ongelmat alkoivat jo ensimmäisenä iltana. Saara istui kylpyhuoneessa seurana, kun hänen uutta paikkaa ja tilannetta vierastava lapsensa kävi suihkussa. Saaran mukaan turvakodin työntekijät tekivät ”äidin ja lapsen yhteisen suihkun” perusteella lastensuojeluilmoituksen. Se oli herättänyt epäilyn hyväksikäytöstä.
Saara tunsi itsensä loukatummaksi kuin koskaan ennen. Lastensuojeluilmoitus näkyy Saaran tiedoissa koko loppuelämän, vaikka viranomaisten mukaan jatkotoimenpiteisiin ei ollut aihetta.
Lääkkeet olivat vieneet osan Saaran muistista ja eläminen väkivallan pelossa oli jättänyt jälkensä. Siksi Saaran kertomukset muuttuivat sosiaalityöntekijöiden kanssa keskustellessa. Työntekijät kyseenalaistivat hänen sanomisiaan.
He muistuttivat, että jos Saara harkitsikaan menemistä takaisin Matin luo, lapset vietäisiin häneltä. Se kuulosti Saarasta uhkailulta. Hän ei todellakaan harkinnut paluuta entiseen. Saarasta tuntui, että viranomaiset veivät hänen omanarvontuntonsa silloin, kun hän olisi tarvinnut vain tukea.
Saara on silti kiitollinen saamastaan avusta. Lastensuojelun ansiosta perheen tilanne on nyt hyvä. Väkivallan uhrien kanssa toimiville hän toivoisi enemmän asiantuntemusta. Lastensuojeluilmoituksen tekemisen hän koki maalaisjärjen ja empatian puutteeksi.
Saara ja lapset siirrettiin asumaan salaisessa osoitteessa sijaitsevaan turvataloon, jotta Matti ei löytäisi heitä. Siellä kaiken entisen taakseen jättäneet olivat turvassa. Asuminen turvatalossa oli rajoitettua ja myös kallista. Se vei melkein kaikki tulot. Säästöt Matti oli vienyt.
Kun Saara ja lapset muuttivat omilleen toiselle paikkakunnalle, hän joutui jättämään työnsä. Saaraa ja lapsia suojelee tällä hetkellä turvakielto. Heidän tietojaan pääsee katsomaan vain pieni joukko viranomaisia koko maassa. Turvakielto tekee virallisten asioiden hoitamisesta hankalaa ja hankaloittaa Saaran töiden saantia.
Vaikka perheen elämä on tiukkaa, he ovat onnellisia jo siitä, että ovat elossa.
Uskoa tulevaan
kivuista huolimatta
Vaikka Matti ei tiedä, missä Saara ja lapset ovat, hän on vaikeuttanut kaikin keinoin perheen elämää. Pahoinpitelyistä ja lasten heitteillejätöistä vankilassa istuva mies on tehnyt Saarasta useita perättömiä ilmoituksia.
Saara kertoo olevansa kiitollinen hyvästä lakimiehestään. Hän ja muutamat ystävät ovat tuoneet uskoa tulevaisuuteen. Terapiassa Saara käy joka viikko. Siellä hän saa purkaa vihan tunteitaan.
Saara on kohdannut Matin oikeudenkäynnissä. Hän tietää, että Matilla on jo uusi vaimo. Seuraava uhri. Saara toivoo, että joku auttaisi tämänkin turvaan väkivallalta.
Kun tapahtumista on muutama vuosi, Saara alkaa uskoa, että toipuminen on mahdollista. Vaikka kauheuksien muisteleminen saa hänet kyyneliin ja päivittäiset kivut muistuttavat pahoinpitelyistä, se kaikki on mennyttä.
Enää Saaran ei tarvitse joka aamu herätessään tarkistaa pelko sydämessä, ovatko lapset hengissä. Nyt hän voi herätä rauhassa.
ELSI SALOVAARA
Saaran ja Matin nimet on muutettu.
Oletko itse kokenut väkivaltaa lähisuhteessa tai puuttunut jonkun perheen tilanteeseen? Vaietaanko sinusta väkivallasta Suomessa, onko se hiljaisesti hyväksytty ”maan tapa”? Miten tilannetta voitaisiin muuttaa ja uhreja tukea paremmin?
Kommentoi ja anna palautetta jutusta täällä
Uhrien auttamisessa on parantamisen varaa
”Lähisuhdeväkivallan uhrien tuki on riittämätöntä, pirstaleista ja lyhytkestoista.”
Näin todetaan Oulun kaupungille osoitetussa kansalaisaloitteessa, joka syntyi Oulun naisunionin järjestämän, parisuhdeväkivallan uhrien kokemuksia käsitelleen tilaisuuden pohjalta. Aiheesta oli kertomassa Pelastusarmeijan Oulun osaston johtaja, luutnantti Kaisa Mäkelä-Tulander.
Hän kohtaa työssään usein väkivallan uhreja, pääasiassa naisia.
– Usein he hakevat meiltä taloudellista avustusta. Väkivalta tulee esiin sivulauseissa.
Lähisuhdeväkivalta onkin Suomessa yhä vaiettu asia, vaikka tuoreen tutkimuksen mukaan jopa 30 prosenttia suomalaisnaisista on kokenut väkivaltaa perheessä.
Mäkelä-Tulander kokee olevansa kohtaamilleen naisille enemmän ystävä kuin terapeutti tai sosiaalityöntekijä. Naiset kaipaavat kuuntelijaa, jolle voivat puhua avoimesti ja joka ei tuomitse vihantunteitakaan.
– Moni ei uskalla puhua väsymyksestään viranomaisille, koska pelkäävät esimerkiksi lasten huostaanottoa.
Mäkelä-Tulanderin mukaan olisi tärkeää keskustella myös sosiaalitukijärjestelmän puutteista. Moni lähisuhdeväkivallan uhri voi jäädä esimerkiksi tuloloukkuun, varsinkin jos hän on ollut taloudellisen hyväksikäytön kohteena.
– Suomessa on paljon hyviä lakeja ja palveluja, mutta ne eivät aina toimi niin kuin niiden pitäisi, hän harmittelee.
Näin autat väkivallan uhria
1. Ota vaikeat asiat puheeksi, kysy rohkeasti oudosta melusta, käytöksestä tai mustelmista.
2. Anna uhrin kertoa tarinansa. Se on tärkeää. Sinun tehtäväsi on kestää. Se, että tarina on uskomaton, ei tee siitä kuvitelmaa. Älä päivittele.
3. Uhri tekee itse omat ratkaisunsa. Niin pahalta kuin se ulkopuolisesta saattaa tuntua, uhri ei aina ole valmis lähtemään väkivaltaisesta suhteesta heti. Sinä voit vahvistaa häntä ja olla valmiina, kun hän lähtee. Huomaa hyvät asiat ja kehu häntä niistä. Hänen itsetuntonsa on nitistetty.
4. Tue lapsia. Ole turvallinen aikuinen, jonka kanssa voi tehdä arkisia, kivoja asioita. Anna myönteistä palautetta.
5. Huolehdi, että rikosilmoitus tulee tehtyä, vammat kuvataan ja poliisiin sekä lastensuojeluun ollaan yhteydessä. Turvakotiin pääsee. Sinun on ehkä syytä myös salata omat yhteystietosi.
6. Kuulemasi asiat ovat luottamuksellisia. Älä puhu uhrin tilanteesta ulkopuolisille. Se voi saattaa uhrin ja sinut itsesi vaaraan.
Lähde: Kaisa Mäkelä-Tulander