Tule soittamaan chimes-kelloilla

24.2.16

Chimes- eli putkikellot ovat toistaiseksi harvan suomalaisen seurakunnan käytössä.
   Tällä seudulla niitä käytetään Karjasillan, Oulunsalon ja Hailuodon seurakunnassa ja Ylikiimingin seurakuntapiirissä.
   Ylikiimingin kelloja ovat soitelleet laulukerholaiset, lapsikuorolaiset, rippikoululaiset sekä nuorten soittajien ryhmä.
   Kanttorilla on haaveena säännöllisesti harjoitteleva ryhmä.
   – Mainostamisessa on ollut vähän suvantovaihe, mutta sovitaanpa tässä nyt saman tien, että chimes-kellojen soittamiseen voi tulla tutustumaan 3. maaliskuuta kello 18 Ylikiimingin seurakuntatalolle, kanttori Leo Rahko innostuu.
   Toiveena on saada kokoon vähintään 7–10 soitannasta kiinnostunutta.
   – Huippua olisi, jos heitä löytyisi toistakymmentä. Nuotinlukutaito on eduksi, mutta ei välttämätön.

Opetella ehtii
vaikka pääsiäiseksi

Oulunsalon kanttorin Pirjo Mäntyvaaran mukaan chimes-kellot sopivat esimerkiksi ihmiselle, joka haluaa olla mukana seurakunnan musiikkitoiminnassa, mutta ei pidä laulamisesta.
   Tähän mennessä Oulunsaloon pari vuotta sitten hankittuja kelloja on käytetty pienimuotoisesti lähinnä lapsi- ja poikakuorossa sekä musiikkikerhossa.
   – Olisi loistavaa kehitellä jokin kertaluonteinen projekti, johon harjoitella. Ehtiihän tässä opetella jotakin vielä vaikka pääsiäiseksi, Mäntyvaara suunnittelee.
   Soittajilta odotetaan innostuksen lisäksi auttavaa nuotinlukutaitoa ja hippusta musikaalisuutta.
   Kiinnostuneet voivat ilmoittautua kanttorille.
   – Aloitamme harjoittelun, jos vähintään 5–6 ilmoittautuu.

Chimes-kelloilla vaikka
kastetilaisuudessa

Karjasillan seurakunnassa chimes-kellojen soittoon on koulutettu paitsi kanttorit, myös koko lapsityön tiimi ja yksi pappikin.
   Chimesien soittaminen on vakiintunut luontevaksi osaksi kuorojen ohjelmistoa, samoin muskaritoimintaa. Erillistä chimes-ryhmää ei ainakaan toistaiseksi perusteta.
   – Kelloja on käytetty jopa kastejuhlissa: kaikki halukkaat kummeista ja isovanhemmista alkaen ovat harjoitelleen kerran juuri ennen tilaisuuden alkua tutun virren, joka sitten on laulettu chimesien säestyksellä kastetilaisuudessa, kertoo kanttori Juha Soranta.
   Soittimen etuna hän pitää sitä, että harjaantumatonkin soittaja saa kelloista soimaan kauniin äänen.
   – Ja kun kelloja on neljän oktaavin sarja, yhteensä 49 kappaletta, niistä riittää isollekin joukolle. Yhdessä on aina mukava soittaa.
   Seuraavaksi chimes-kelloja voi kuulla 22. toukokuuta, kun Karjasillan kirkossa järjestetään Kaiken kansan virsikisan valtakunnallinen finaali.

MINNA KOLISTAJA