Viimeinen teini uunista ulos

Perheen kuopus aloitti rippikoulun tänä talvena. Vanhemmat lapset ovat valinneet kukin ihan erilaiset rippikoulut. Esikoinen kävi viikonloppukoulun, toinen kesäleirin ja kolmas lasketteluleirin. Neljäs valitsi talven aikana käytävän iltarippikoulun.
   Vuosien aikana on ollut mukavaa seurata nuorten intoa rippikoulun käymiseen.
   Nuorelle seurakuntaan tutustuminen käy luontevasti oman rippikouluryhmän kautta. Isosista, nuorisotyöntekijöistä, papeista ja koulukavereista muodostuu parhaimmillaan ryhmä, jossa voidaan puida monenlaisia ajatuksia.
   Miksi nuoret edelleen lähtevät rippikouluun? Uskonasioista puhuminen ei ole teinien ajatuksissa päällimmäisenä. En usko, että nuoret ajattelevat konfirmaatiota uskon vahvistamisena tai armon saamisena.
   Teinin maailmassa rippikoululla on maallisempi merkitys. Sen kautta astutaan monta askelta aikuisuuteen, saadaan sukulaisilta lahjoja ja pidetään juhlat.
    Itse kävin rippikoulun, koska se vapautti maalaistytön viipymään iltaisin ulkona myöhempään kuin ennen.
   Luterilaisen kirkon mukaan konfirmaatiossa on kyse samasta armosta kuin kasteessa. Jumala haluaa vahvistaa konfirmoitavaa uskossa ja siunata uudessa elämänvaiheessa.
    Rippikoulu on myös osa kirkon kasteopetusta. Riparilla teini voi pohtia yhdessä muiden kanssa elämää ja uskoa. Nuori tutustuu sen kirkon uskoon, johon hänet on kasteessa liitetty.
   Kuopus odottaa konfirmaatiota ja rippijuhlaa pelonsekaisin tuntein. Isosiskot ovat pelotelleet ehtoollisleivän tai viinin joutumisesta väärään kurkkuun. Albaan voi kompastua.
    Me vanhemmat odotamme konfirmaatiopäivää ilo sydämessä. Lapsista on tullut nuoria ja aikuisia. Selkään on kasvamassa siivet ja jalkoihin juuret. Elämä on edessä kaikissa väreissään.