Suomalaisten uskonnollisuutta käsittelevien tutkimusten mukaan moni rukoilee, vaikka muutoin on vieraantunut kirkosta ja yleensä hengellisestä elämästä. Rukoilemisesta ei kuitenkaan haluta paljoa puhua. Ilmeisesti sitä pidetään niin vahvasti jokaisen henkilökohtaisena asiana.
Käytäntöjä ja tapoja rukoilla on monia. Voi rukoilla yksin. Toisinaan rukoillaan yhteisöinä, jolloin niin omia kuin yhteisiä asioita jaetaan toisen tai toisten kanssa ja tuodaan ne Jumalalle. Tätä kutsumme esirukoukseksi.
Jumalanpalvelukseen sisältyvään yhteiseen esirukoukseen on kattava aihepiiri. Siinä muistetaan seurakunnassa kastettuja, avioliittoon aikovia ja kuolleita. Perinteisiä rukousaiheita ovat myös kirkko ja seurakunta, esivalta ja yhteiset asiat, vaikeuksissa olevat, sairaat, kärsivät ja vainotut, rauha sekä erilaiset ajankohtaiset asiat.
Vuosituhannen vaihteessa toteutetussa jumalanpalvelusuudistuksessa korostettiin, että yhteisessä esirukouksessa tulisi olla tilaa myös henkilökohtaisille elämänkysymyksille. Sitä varten kirkoissa näkee laatikoita, joihin esirukouspyynnöt jätetään. Voi myös käyttää seurakunnan verkkosivuja.
Esirukouspalvelu on muutoinkin laajentunut ja monipuolistunut seurakunnissa, kristillisissä järjestöissä ja kirkkomme herätysliikkeissä. Unohtaa ei sovi myöskään sitä, että esirukoilijan kutsumus koskee henkilökohtaisesti jokaista kristittyä. Jokaisella on läheisiä, joiden puolesta rukoilla.
Nykyään yhä useammat näyttävät rohkaistuneen pyytämään esirukousta oman elämänsä vaikeuksissa. On sanottu, ettei Jumala tarvitse rukouksiamme, vaan me itse. Rukous on meille tärkeä, rukoilimmepa yksin tai yhdessä toisten kanssa.
HANNU OJALEHTO