Uskon asioista ei pidä lässyttää lapsille, pastori Riikka Honkavaara toteaa
Äiti, kuka se Jeesus oikein on? Isä, onko mummilla kylmä siellä haudassa? Miksi haava sormessani ei parantunut, vaikka rukoilin että se paranisi?
Kun lapsi kysyy uskon kysymyksiä, voi aikuisella jäädä huuli pyöreäksi. Miten lapselle pitäisi puhua hengellisistä asioista?
– Ei haittaa, vaikka ei aina osaisi antaa täydellistä vastausta, pastori Riikka Honkavaara Tuiran seurakunnasta vakuuttaa.
Tärkeintä on, että lapselle puhuu hänen ikätasonsa mukaisesti ja turvallisella tavalla.
– Lapselle ei tarvitse lässyttää, mutta ei myöskään tarvitse mässäillä Raamatun karuimmilla kohdilla. Lapselle tulisi välittää se ilo ja riemu, joka kuuluu uskoon.
Lapsi etsii
pyhää
Honkavaara korostaa sitä, että lapsi on täysiarvoinen uskonnollinen kokija. Hän muistuttaa, että Raamatussa lapset nostetaan jopa uskovaisen esikuviksi.
– Jeesus sanoi, että lasten kaltaisten on Jumalan valtakunta. Lapsi on siis asiantuntija, jolta me voimme oppia jotakin uskosta.
Aikuinen pohtii uskonasioita usein järkeilyn kautta. Lapset sen sijaan ovat vahvasti kokijoita.
– Eivät nämä uskonkysymykset loppujen lopuksi voi niin monimutkaisia olla. Miksi muuten juuri lapsen kaltaiset pääsisivät Jumalan valtakuntaan.
Honkavaara haluaa muistuttaa aikuisia siitä, että usko on myös lapsen oikeus.
– Lapsella on luonnostaan kaipuu pyhyyteen. Meillä aikuisilla on velvollisuus antaa lapselle mahdollisuus kokea pyhää.
Usko on
iloinen asia
Lapselle kyseleminen on luonnollista ja spontaania. Elämän suuret kysymykset voivat nousta esiin esimerkiksi kesken haalarin pukemisen. Vaikka aikuinen ei juuri sillä hetkellä pystyisi pysähtymään syvään keskusteluun lapsen kanssa, kysymykselle pitäisi antaa tilaa.
– Tunnistan ihmisten puheista sellaisen auktoriteettikeskeisen uskontokasvatuksen, jota he itse ovat lapsena kohdanneet. Lapsen kysymyksiä ei kuunneltu, vaan kerrottiin tiukasti, miten hänen kuuluu uskoa.
– Jos lapsen ei sallita kysyä, hän ei opi kysymään ääneen. Pohdinnat eivät kuitenkaan katoa minnekään. Ne kulkevat mukana aikuisuuteen asti.
Honkavaaran mielestä on tärkeää huomioida, miten lapselle puhutaan synnistä.
– Nykyään väitetään, että ihmisillä ei enää olisi synnintuntoa. Todellisuudessa se löytyy lapseltakin, joka luontevasti pelkää, mitä vanhemmat sanovat, jos he ovat tehneet jotain kiellettyä.
– Synnistä saa puhua lapselle, mutta se ei saisi olla murskaava taakka. On tärkeää puhua yhtä lailla synninpäästöstä. Kun Jumala antaa synnit anteeksi, ne on todella anteeksi annetut. Hän ei enää palaa niihin seuraavan virheen yhteydessä.
KAISA ANTTILA