Jeesus ja opetuslapset harjoituksissa Limingan kirkossa. Draaman tapahtumat sijoittuvat pääosin Limingan yhtenäiskoulun sisäpihalle

Pääsiäisdraamaperinne jatkuu Limingassa

2.3.16

Limingassa jatketaan pääsiäisdraaman perinteitä toteuttamalla tänä vuonna jälleen Jeesuksen viimeisiä viikkoja maan päällä kuvaava kärsimysnäytelmä.
   Pääsiäisdraaman perinne alkoi Limingassa vuoden 2012 Via Dolorosasta. Sitä seurasivat vuonna 2013 Via Lucis ja vuoden 2014 Via Caelum. Vuoden 2015 hengähdystauon jälkeen ohjelmaan otettiin jälleen Via Dolorosa.
   Ensi-ilta on sunnuntaina 20. maaliskuuta.
   Ensimmäistä kertaa mukana oleva Virpi Partanen on uudesta kokemuksesta häkeltynyt. Draaman harjoitukset ovat herättäneet ristiriitaisia tunteita.
   – Aluksi tuntui oudolta tulla kirkkoon harjoituksiin. Pääsiäisen sanoma ja tapahtumat ovat avautuneet roolin ja esityksen kautta ihan uudella tavalla, hän kuvailee.
   – Kärsimysnäytelmä on antanut mahdollisuuden toteuttaa itseä ja se on hyvä vastapaino lähihoitajan vuorotyölle. Tarinan ymmärtäminen on vaatinut paneutumista. Oikeastaan rooliasuun pukeutuminen avasi näytelmän hahmon lopullisesti, Pontius Pilatuksen arvokasta Claudia-rouvaa näytelmässä esittävä Partanen sanoo.

Mukana myös
turvapaikanhakijoita

Pääsiäisnäytelmien toteuttaminen on suuri ponnistus koko yhteisölle. Monenkirjavan arjen keskellä on löydettävä aikaa ja tilaa harjoittelulle. 
   Kirkkoherra Ilkka Tornbergin mukaan entistä käsikirjoitusta on työstetty palautteen pohjalta  ja mukaan on tullut muutama uusi kohtaus.
   – Yhteisössämme on hyvä sekoitus vanhoja ja uusia tekijöitä. Mukana on myös turvapaikanhakijoita.  Päärooliin, Jeesuksen esittäjäksi, valikoitui avoimessa haussa seurakuntapastorimme Olli Seikkula.
   Kärsimysnäytelmän käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaa Helena Tornberg. Tapahtumakokonaisuuden tuottaa Hengellinen teatteriyhdistys Via Dolorosa Liminka ry.
   – Kärsimystie ei pääty Golgatalle, vaan jatkuu ylösnousemukseen. Se toteutetaan joka esityksessä musiikillisesti eri tavalla, Ilkka Tornberg kertoo.

MIRJA RINTALA

Draaman tapahtumat sijoittuvat pääosin Limingan yhtenäiskoulun sisäpihalle, josta vaelletaan Kirkkotietä pitkin kirkonmäelle.  Esitysajat ovat su 20.3. kello 19, ti 22.3. kello 12, ke 23.3. kello 19, pe 25.3. kello 15 ja la 26.3. kello 21.

Kerro mielipiteesi jutusta täällä
 

Artikkeli on osa lehteä 8/2016