Yksi leima pystyy paljoon

14.3.16

Kun satojen tuhansien ihmisten vuolas virta virtasi läpi Euroopan, kaikki muuttui. Viime vuodesta lähtien on Suomessakin kuultu niin siunauksia kuin kirouksia ja loputonta uutisvirtaa EU-politiikasta, kotoutumiskysymyksistä, raiskaustilastoista ja katupartioista.
   Joku on muistanut muistuttaa, että jopa Jeesus Nasaretilainen oli pienestä pitäen pakolainen.
    Silläkin uhalla, että kaikki mahdollinen on jo sanottu, teen ajatuskokeen.
   Kuvittelen, kuka minä olisin, jos olisin turvapaikanhakija.
    Nimikkeeni, turvapaikanhakija, on työläästi lausuttavaa hallintokieltä.  Se on määrittelemätön ja etäinen, mutta kuitenkin käyttökelpoinen liudennus verrattuna jyrkältä kuulostavaan pakolaiseen.
   Olisin hyvää tilastojen täytettä, median riittoisaa ruokaa ja poliittisten palopuheiden polttoainetta.
   Tuntisin hädin tuskin ketään, mutta silti jokaisella olisi varmat tiedot ja selkeä käsitys siitä, mitkä olivat syitäni lähteä etsimään turvaa.
   Yhden silmissä olisin turvallisuusuhka ja epäluotettava pahantekijä. Joku toinen näkisi minussa uhrin – säälin ja avunannon kohteen.
   Kaltaisteni joukon kasvaessa me kaikki tällä leimalla varustetut muistuttaisimme yhä enemmän kasvotonta kappaletavaraa, jonka moraalista, oikeudellista, yhteiskunnallista ja taloudellista arvoa ja arvottomuutta mitattaisiin säännöllisesti julkisilla foorumeilla.
    Mutta kenellekään en enää olisi se joku, joka joskus jossain olin: kotikylän mukava maanviljelijä, kaikkien tuntema opettaja, pääkadun kauppias, puhelias naapuri tai monilapsisen perheen isä.
    Menettämääni arkea – kotitaloa, hikisiä työpäiviä, keskusteluja sukulaisten kanssa, kävelymatkaa lähimmälle torille, lasten ääniä pihamaalla – ei enää olisi olemassa kenellekään.
   Yksikin leima riittää peittämään ihmisen koko ihmisyyden.

Artikkeli on osa lehteä 9/2016