Suomessa kirkkoturvatoiminta on ollut verrattain pienimuotoista. Toiminnan lähtökohtana on se

Keskinäinen kunnioitus tärkeää

6.4.16

Oulun poliisin mukaan kirkko ei asetu lain yläpuolelle turvapaikka-asiassa

Poliisilla ja seurakunnalla ei ole minkäänlaista vastakkainasettelua Oulussa. Tätä korostaa ulkomaalaisasioita hoitava rikosylikonstaapeli Jouko Autio Oulun poliisilaitokselta.
   Aution kommentti liittyy hämmennykseen, joka syntyi pääsiäisenä arkkipiispa Kari Mäkisen lausunnoista. Mäkinen totesi 26. maaliskuuta MTV Uutis-extran haastattelussa, että kirkko on valmistautunut kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden suojelemiseen.
   Lausunto aiheutti kommentointia etenkin sosiaalisessa mediassa: arkkipiispan ilmaisusta todettiin syntyvän mielikuva lain rajamailla olevasta kirkollisesta toiminnasta.
   Autio harmittelee sitä, että Mäkisen sanomisesta syntyi joillekuille vaikutelma kirkosta, joka asettuu lain yläpuolelle ja virkavaltaa vastaan.
   – Minä en lukenut arkkipiispan kommenttia näin dramaattisesti, sillä tunnen pitkän kokemuksen perusteella kirkon tavan auttaa turvapaikanhakijoita. Suuri yleisö ei ehkä sitä tiedä.

Piilotus on pikemminkin
kokemus kuin faktaa

Jouko Aution kokemus on, ettei kirkko ainakaan Oulussa ole sanan varsinaisessa merkityksessä piilottanut kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita turvapaikanhakijoita.
   – Yksittäiset turvapaikanhakijat ovat kääntyneet suojelun saamiseksi seurakunnan puoleen jo vuosien ajan, mutta kyse ei ole ollut missään vaiheessa laajasta toiminnasta.
   – Seurakunta on myös suojellut muutamia henkilöitä. Oulun poliisi tietää tämän, sillä vuorovaikutus seurakunnan kanssa on avointa.
   Aution mukaan sana piilotus viittaa pikemminkin turvapaikanhakijan henkilökohtaiseen kokemukseen kuin konkreettiseen piilopaikkaan.
   – Piilottaminen on mielestäni ennen muuta käännytetyn turvapaikanhakijan tunne ja kokemus siitä, että kirkko pitää hänestä huolta ja että hän on turvassa.

Kirkko toimii oman
uskonsa mukaisesti

Autio ei lähde kritisoimaan seurakuntia siitä, että ne ovat tarjonneet suojaa yksittäisille kielteisen päätöksen saaneille turvapaikanhakijoille.
   – Kirkolla on oma näkemyksensä ihmisten auttamisesta. Ymmärrän, että seurakunnissa ei voida arvottaa ihmisten avunpyyntöjä siten, että joitakuita tuettaisiin ja toisia ei. Jos turvapaikanhakija pyytää apua, voiko kirkko tehdä muuta kuin selvittää pyynnön taustan?
   – Arvostan sitä, että kirkko on uskollinen omalle näkemykselleen. Kokemukseni on, että vastavuoroisesti kirkko kunnioittaa poliisin työtä.

Hetken rauhoittuminen
on inhimillistä

Aution mielestä suojan antaminen karkotuspäätöksen saaneelle turvapaikanhakijalle on joissakin tapauksissa perin inhimillinen ratkaisu. Hän tietää tapauksia, joissa kirkko on voinut tukea turvapaikanhakijaa tavalla, joka on helpottanut henkilön paluuta kotimaahan.
   Kirkon suojan Autio näkeekin ennen muuta turvapaikanhakijan henkisenä tukemisena, jotta paluu lähtömaahan onnistuisi. Kirkon suojassa voidaan myös kerrata kaikessa rauhassa, onko kaikki asianhaarat otettu turvapaikkaprosessissa huomioon.
    – Tällainen auttaminen ei ole mielestäni ongelma. Ongelma syntyy, jos kirkossa ei kunnioiteta yhteiskunnan oikeusasteissa laillisin perustein tehtyä käännytyspäätöstä.

Herkkäuskoinen apu
ei ole kirkon toimintaa

Autio ei näe, että erityisesti kirkko tarjoaisi turvapaikanhakijoille apua naiivein perustein.
    – Yksittäisillä ihmisillä saattaa olla epäammatillista auttamisenhalua mutta tämä ei liity erityisesti kirkkoon. Sellaista näkee joskus yhtä lailla muualla, esimerkiksi järjestöissä toimivien kansalaisten parissa.
   Aution mukaan onkin tärkeää huolehtia siitä, että auttamistyössä auttajan henkilökohtainen myötätunto ei mene yli ammatillisuuden.
   – Tässä pitää olla skarppina, myös kirkossa, hän huomauttaa.
   Viime vuonna päivitetyissä Kirkko turvapaikkana -oppaassa todetaan, että seurakunta tai luostari ei oma-aloitteisesti hakeudu kirkkoturvatilanteisiin. Oululaispoliisi pitää tätä näkemystä tähdellisenä.
– Jos kirkon suojaa mainostettaisiin, se ei olisi minusta yksinkertainen asia.

RIITTA HIRVONEN

Artikkeli on osa lehteä 12/2016