Päivän työ

27.4.16

Keniassa lähetystyöntekijänä toimiva Martti Arkkila joutui puuttumaan juoruiluun.

Nousen aamulla kuudelta ja suuntaan kohti Matongoa, Kenian evankelisluterilaisen kirkon koulutuskeskusta Kisii-heimon alueella. Siellä minua odottavat diakonissaopiskelijat ja opintojaan kohta lopettavat pappisopiskelijat.
   Käymme läpi Johanneksen evankeliumia. On puhuttelevaa saada keskittyä opetuksessa kristinuskon perusasioihin. Oppilaat ovat kiinnostuneita Jeesuksesta aivan toisella tavalla kuin koto-Suomessa. On huoli kirkosta, läheisistä ja oman uskon kestämisestä. Monia muslimejakin kääntyy kristityiksi tämän kirkkaan Jeesus-todistuksen seurauksena. Tällaisten keskustelujen kautta omakin uskoni vahvistuu.
    Diakonissaopiskelijoilla on tällä kertaa erityisenä murheena juoruaminen. Kampuksella on kuulemma välillä ikävä tunnelma, kun naiset puhuvat pahaa toisistaan. ”Emme elä kuten meille opetetaan! Opeta meitä jättämään juorut, puhumaan totta ja hyvää!”
   Pappis­opiskelijat kertovat heimotavoista, jotka vähitellen väistyvät, mutta vielä haastavat kristityt valvomaan opetuksessaan. Pahoja henkiä lepytellään, moniavioisuus on yleistä ja monet seksuaalisuuteen liittyvät tavat ovat pakanallisia. ”Meillä on tosi paljon tehtävää tulevina pastoreina”, he toteavat.
   Iltapäivällä osallistun seminaarimme teologisen tiedekunnan kokoukseen. Lopuksi keskustellaan yhteisen kirjelmän laatimisesta, koska kirkossa on hajaannus. Yhteisestä huolesta huolimatta osa empii ja ideasta luovutaan. Olen murheellinen: mielestäni velvollisuutemme olisi ollut puuttua asioiden kulkuun.
   Paluumatkalla takapenkilläni istuu pikkupoika, jonka äiti on hiljattain kuollut. Yhdessä rukoillessamme koemme olevamme tosi pieniä, mutta kuitenkin turvassa Jumalan kämmenellä. 
   Rankkasade piiskaa autonkattoa. Sade on siunaus, olen Afrikassa oppinut. Jumalan lahja, joka virvoittaa kuivan maan ja antaa kasvun. Kiitä Herraa, minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt. Hän antaa anteeksi kaikki syntini ja parantaa kaikki sairauteni. (Ps. 103:2–3).

Artikkeli on osa lehteä 15/2016