Rytmi tuntuu synniltä

27.4.16

Musiikkitunneista voi tulla ongelma lestadiolaisoppilaille, jos popmusiikki saa liian vallitsevan aseman opetuksessa

Heikki Mustakallion musiikkikasvatuksen pro gradu -tutkimus Vanhoillislestadiolaisten nuorten aikuisten kokemuksia koulun musiikinopetuksesta tuo esille sen, että on vaikea keksiä keinoja, joilla vanhoillislestadiolaiset nuoret voisivat osallistua musiikintunneille täysin omana itsenään.
   Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa tehdyn tutkimuksen kohderyhmänä olivat 18–29-vuotiaat, joiden kouluvuodet sijoittuvat vuosiin 1999–2012.
   – Vaikeat tunteet liittyivät rytmimusiikkiin ja populaarimusiikkiin, kiteyttää Heikki Mustakallio juuri valmistuneen tutkimuksensa tuloksia.
   Vastaajien kirjoituksista kävi ilmi, että nuoret olivat vahvasti omaksuneet vanhoillislestadiolaiset arvot ja kielteisyyden kevyttä musiikkia kohtaan. Sen myötä kiinnostusta rytmimusiikkiin ja esiintymiseen jouduttiin peittelemään.
   Mustakallion tutkimusaineisto, yhdeksän kirjoitelmaa, kerättiin Rauhan Tervehdys -lehdessä sekä etnisten vanhoillislestadiolaisten Omat polut -nettisivustolla julkaistujen ilmoitusten avulla.

Tietämättömyys
loi häpeän tunteita

Lestadiolaisnuoret kertoivat, että musiikintunnit ja rytmikäs musiikki saattoivat herättää positiivisessa mielessä eksoottisia tuntemuksia, mutta myös häpeää ja syyllisyyttä.
   – Joku tunsi esimerkiksi syyllisyyttä siitä, että halusi osallistua tanssitunneille.
   Se, ettei tuntenut populaarimusiikkia tai kappaleiden esittäjiä, loi kirjoittajien mukaan sekä tietämättömyyden että häpeän tunnetta.
   Heikki Mustakallio pohtii, että tässä on voinut tapahtua jo pientä muutosta.
   – Viime vuosina tapahtunut älypuhelinten yleistyminen on vienyt kontrollia siitä, mitä lestadiolaislapset kuuntelevat.
   Mustakallio huomauttaa, että nykyisin useissa koululuokissa on myös esimerkiksi maahanmuuttajia, joten opetuksen on oltava tasapuolista kaikille.
   – Opettaja ei saisi esimerkiksi olettaa, että kaikki oppilaat tuntevat jonkun tietyn artistin.
   Heikki Mustakallio on tehnyt opiskelujensa aikana opettajansijaisuuksia.  Hän on huomannut saman kuin tutkimuksen esihaastattelussa kokemuksistaan kertoneet opettajat: uskonnolliset ryhmät eivät aiheuta juuri ongelmia opetukseen, ainoastaan sen, että joku saattaa joskus jäädä pois esityksistä tai esiintymisistä.

Opettajilta toivotaan
tasapuolisuutta

Tutkimusaineistossa esiin tulleet kokemukset opettajista olivat positiivisia. Se, että lestadiolaisoppilaita ei pakotettu mihinkään, sai kiitosta.
   Vastaajat eivät esittäneet varsinaisia parannusehdotuksia musiikkituntien pitämiseen, mutta opettajien toivottiin tiedostavan tilanteen.
   – Musiikinopetuksessa pitäisikin esitellä tasapuolisesti eri musiikkilajeja. Ongelmaa ei synny, jos popmusiikille ei anna liian suurta roolia, Mustakallio painottaa.
   Vastaajat esittivät keskenään poikkeavia mielipiteitä siitä, oikeuttaako vakaumus poisjäänteihin tai eriytettyyn opetukseen.
   – Opettajilta toivottiin hyväksyvän ilmapiirin luomista, mutta ei kuitenkaan erityiskohtelua. Sen pelättiin aiheuttavan kiusaamista.

Ensimmäinen tutkimus
aihepiiristä

Kaikki yhdeksän tekstiä olivat Mustakallion mukaan henkilökohtaisia ja kirjallisesti rikkaita. Teksteissä kuului lestadiolainen kieli, ja valtaosa vastaajista ilmoitti olevansa yhä liikkeen jäseniä.
   Tutkimusaihe syntyi opettajien oletetusta tarpeesta saada tietoa ja taitoa vanhoillislestadiolaisten oppilaiden kanssa toimimiseen musiikinopetuksessa.
   Mustakallio tutki neljä vuotta sitten valmistuneessa kandidaatintyössään eri herätysliikkeiden veisuun sosiologisia ja psykologisia ulottuvuuksia.
   Olemassa oleviin tutkimuksiin tutustuessaan hän huomasi, että uskonnollisten ryhmien osallistumista musiikintunneille ei ollut tutkittu.

ELSI SALOVAARA

Heikki Mustakallion pro gradu löytyy nimihaulla Oulun yliopiston julkaisuarkistosta osoitteesta jultika.oulu.fi.

Tutkijalla lestadiolaisia sukujuuria

Heikki Mustakalliolla on henkilökohtaista kosketusta lestadiolaiseen liikkeeseen. Hänen molemmat isoisänsä Olavi Huhtinen ja Lauri Mustakallio ovat pappeja, jotka erotettiin liikkeestä 1960-luvulla.
   – Olen jälkikäteen huomannut omassa kasvatuksessani lestadiolaisia jäänteitä. Lapsuudenkodissa soivat vain klassinen ja hengellinen musiikki sekä lastenlaulut.
   Mustakallio on tehnyt nuoresta saakka omaa musiikkia ja kokeillut erilaisia tyylilajeja. Musiikkiopisto- ja musiikkiluokkataustansa myötä hän on esiintynyt paljon. Viulutuntien ohella mukaan kuvioihin tuli jossain vaiheessa rumpujen soitto.
   – Kun teini-ikäisenä halusin lehdenjakamisesta ansaitsemillani rahoilla ostaa rumpusetin, vanhemmat eivät laittaneet vastaan, vaan osallistuivat hankintaan ja kärsivällisesti kuuntelivat huoneestani kuulunutta rumpujen pauketta.

Kerro kokemuksistasi ja anna palautetta täällä

Artikkeli on osa lehteä 15/2016