Traktorimies avitti tulvassa

20.4.16

Kun Kiiminkijoki tulvii, tarvitaan Pertti Kälkäjän kaltaisia toimen miehiä. Näin tapahtui viime viikolla, kun tulva katkaisi Kiimingissä Honkasentien noin 100 metrin matkalta.
   Tienvarren kymmenet talot jäivät saarroksiin, eivätkä asukkaat olisi päässeet kouluun, töihin tai lääkäriin ilman Kälkäjän apua.
   Kälkäjä kuskasi ihmisiä traktorin lavalla noin 40 senttiä syvän virtauksen yli. Virtaus oli vaarallisen voimakas, sillä se olisi voinut vetäistä tavallisen auton tai pyöräilijän mennessään.
   Onneksi tienvarren asukkaat olivat jo ennen tulvan nousua ajaneet autonsa turvaan Alakylän koulun parkkipaikalle ja entisen kyläkaupan pihalle. Näin he saattoivat jatkaa matkaansa ylitettyään ensin tulvan traktorin kyydissä.
   Menopelinsä lavalle Kälkäjä kertoo asentaneensa selkänojalliset penkit. Aikuiset istuivat reunoilla ja lapset turvallisuussyistä keskellä.
   – Lavalla oli tilaa myös polkupyörille, hän kertoo.
   Toimen mies urakoi nonstoppina kahden päivän ajan. Hän vei lentokentälle matkanneen kyläläisen tulvan yli jo kuuden aikaan aamulla.
   – Kuljetusurakka loppui noin puoli yhdeltätoista illalla.
   Traktorimies olisi lähtenyt liikkeelle vaikka yöllä, jos tilanne olisi sitä vaatinut. Esimerkiksi palokunnalla oli Kälkäjän puhelinnumero.
   Kälkäjä on asunut Honkasentien varrella 26 vuotta ja auttanut ihmisiä tulvissa ennenkin. Palkkiota traktorimies ei halua, vaikka jotkut haluaisivat tarjota korvausta polttoaineesta.
   – Paras palkkio on kiitos, sillä se tuo hyvän mielen.
   Tärkeintä Kälkäjälle on se, että ihmiset pääsevät turvallisesti ja ajoissa määränpäähänsä.

PEKKA HELIN

Artikkeli on osa lehteä 14/2016