Marja-Leena Tahkolan (kuvassa keskellä) kanssa juttutuokiota Caritas-kodin ala-aulassa viettävät Leila Marjamaa

”Yksinäisyyttä on vähennettävä”

13.4.16

Caritaksen seniorikampus sai oman papin Marja-Leena Tahkolasta

Diakoniajohtaja Marja-Leena Tahkola ottaa vieraansa vastaan oululaisen Caritas-kodin eteis­aulassa. Samassa paikassa on jo aamuyhdeksältä paljon väkeä. Talossa asuvat seniorit ovat aamuvirkkuja.
   Tahkola toivottaa hyviä huomenia ympärilleen. Päivä on käynnistymässä Caritaksen seniorikampuksella.
   Caritas-säätiön diakoniajohtajan tehtävä on uusi, vasta muutaman kuukauden vanha. Pastori Marja-Leena Tahkola ei voi kysyä keneltäkään neuvoja, miten hänen edeltäjänsä on työnsä hoitanut.
   Juuri tämä viehättää Tahkolaa. Hän voi tehdä ennakkoluulottomasti työtään ja laittaa rohkeasti kykynsä ja taitonsa likoon. Valmiita uria työpäiville ei ole olemassa. Sellainen on innostavaa.

Yhteisö sai
oman papin

Marja-Leena Tahkola on caritasyhteisön käytettävissä. Joinakin päivinä työ on liikkuvaa: Caritas-yksikköjä vammaisille ja vanhuksille on eri puolilla Oulua.
   Tahkola pitää hartauksia ja yhteisön pappia voi pyytää keskustelukumppanikseen, kun mieltä painaa jokin asia tai ilo tuntuu hyvältä jakaa.
   Hartauksissa Marja-Leena Tahkola soittaa usein huilua ja laulaa. Puhallin on kulkenut mukana jo kolmisenkymmentä vuotta. Laulua hän harrastaa Sofia Magdalena -lauluyhtyeessä.
   Pelkkiä juttutuokioita päivät eivät sisällä, sillä diakoniajohtaja kuuluu Caritas-säätiön johtoryhmään, mikä tarkoittaa palavereja ja koko Caritas-toiminnan kehittämistä.
   Pappi on myös säätiön henkilökuntaa ja Caritaksen palvelukodeissa asuvien omaisia varten.

Yhteistyö on
arvokasta

Vaikka diakoniajohtaja on ennen muuta oman yhteisönsä pappi, osa työajasta suuntautuu talon ulkopuolelle, yhteistyöhön muun muassa seurakuntien ja järjestöjen kanssa.
   Tahkolalle yhteydenpito muihin on tärkeää, ja sitäkin työtä hän haluaa viedä eteenpäin:
   – Yhdessä ja yhteistyössä voimme enemmän, hän toteaa.
   Juuri tähän ajatukseen liittyy eräs Tahkolan haave työnsä kehittämiseksi.
   – Yhdessä on helpompi etsiä niitä keinoja, joiden avulla löytyisivät ne vanhukset, jotka ovat jääneet kaiken avun ulkopuolelle. Sydämeni sykkii etsivälle vanhustyölle, sille, että voisimme laajassa rintamassa torjua vanhusten yksinäisyyttä.

Vapaaehtoiset ovat
kullanarvoisia

Tahkola kertoo, että askelia tässä työssä on jo otettu. Caritaksessa on viritelty muun muassa digitalkkarihanketta.
   Sen avulla pyritään löytämään niitä ikäihmisiä, jotka tarvitsevat apua selviytyäkseen esimerkiksi terveydenhuollon tarjoamista sähköisistä palveluista, kuten ajanvarauksesta laboratoriokokeisiin tai muusta asioinnista viranomaisten kanssa.
   Työn kehittämisessä kullanarvoisia ovat vapaaehtoiset. Caritaksen vapaaehtoistoiminnassa on mukana runsas joukko kansalaisia, esimerkiksi liikunta- ja musiikkikerhoissa sekä kädentaidoissa.
   – Lisää vapaaehtoisia tarvitaan silti. Työntekijöiden voimin haaveet ja unelmat vanhusten ja vammaisten elämänladun parantamiseksi eivät onnistu, Tahkola sanoo.

Aiempi työ
opetti paljon

Ennen nykyistä työtään Marja-Leena Tahkola toimi Oulun seurakuntien sairaalapappina. Työ sairaalamaailmassa opetti, että elämä on lahja. Se voi päättyä odottamatta ja aivan liian varhain.
   – Työ sairaalassa teki nöyräksi, mutta synnytti myös halun iloita asioista. Milloin, jos en nyt? Tätä kysyn mielelläni itseltäni muistaen, että elämä on arvokasta arvaamattomanakin.
   – Sairaalapapin työssä sain rohkeuden puhua myös kuolemasta. Olen saanut olla useita kertoja kuolevan potilaan lähellä. Ne ovat olleet minulle pyhiä hetkiä.
   Tahkola kertoo olevansa otettu siitä, että ihmiset päästävät hänet lähelleen myös hänen uudessa työssään Caritaksessa.
   – Pappiin ja kirkkoon luotetaan, sen olen huomannut. Vanhukset päästävät minut koteihinsa.
   –  En pidä sitä itsestään selvyytenä. Elämme nyt aikaa, jolloin on paljon epäluottamusta moneen suuntaan. Siksi luottamuksenosoitus tuntuu hienolta.

RIITTA HIRVONEN

Artikkeli on osa lehteä 13/2016