Peruskoululaisilla on jäljellä reilu viikko tätä lukuvuotta. Oppilaat jo odottavat vapautta koulutöistä. Muistan yli kahdeksan vuotta eläkkeellä olleenakin, että opettajat odottavat lomaa yhtä kovasti kuin koululaiset.
Työssä tuntui siltä, että jaksamisen vieteri oli aivan katkeamaisillaan mutta tekemistä oli vielä kasapäin.
Luulen, että kaikki työssäkäyvät tuntevat loman alla samoin: yhtään enempää ei enää jaksaisi. Kouluissa on nyt tehty se, mitä tänä lukuvuotena voi. Todistukset ja numerot kertovat kohta tuloksista.
Yksittäisin numeroin ei arvioida kaikkea sitä, mitä pidämme arvokkaana. Todistus ei kerro sitä, miten avulias tai rehellinen lapsi on tai miten paljon iloa hän tuo joukkoon. Numerot eivät valaise sitä, kuinka hyvä sovunrakentaja koululainen on tai miten paljon hän osoittaa myötätuntoa toisia kohtaan.
Me aikuiset saisimme olla tarkkasilmäisiä ja pukea sanoiksi jokaisessa lapsessa olevat hyvät puolet ja kannustaa niiden vahvistamiseen. Kiitos ja kehu saavat ihmeitä aikaan.
Kesän koittaessa voisimme kiittää myös olemalla läsnä. Voisimme jättää muut asiat vähemmälle lähteäksemme lasten kanssa pihalle, metsään tai rannalle. Tärkeää on kuunnella ja ihmetellä yhdessä, ottaa ystäviä mukaan ja leikkiä. Työpäivän päätyttyäkin ehtii, sillä nyt riittää valoa.
Kasvatustyön tulokset näemme usein vasta pitkän ajan kuluttua. Siksi voi olla vaikeaa jaksaa päivästä toiseen. Vanhemmat uupuvat ja opettajat väsyvät. Tarvitsemme lisää voimaa ja innostusta. Yhä uudelleen meidän pitää uskoa siihen, että työmme on merkityksellistä. Voimme sanoilla ja teoilla joko valaista tai heittää varjon lapsen elämään.
Omien voimiemme palautumiseen auttavat kesän valoisat hetket ja erityisesti niiden antaja, Taivaallinen Isämme.
VIRVE PULKKINEN