Riikan ja Saaga-Helenan mielestä lapsuuden yksi hyvä puoli on uusien asioiden oppiminen
Tämähän on aivan selvää: lapsena on kivempaa kuin aikuisena.
Esimerkiksi syntymäpäivien vietto on jännittävämpää kahdeksanvuotiaana kuin aikuisiällä. Lapsena synttäreille saa kutsua paljon kavereita, mikä tietää monia lahjapaketteja.
– Aikuinen ei myöskään voi enää leikkiä kunnolla, Riikka Raatikainen arvioi.
Lapsuuden puolesta puhuu sekin, että silloin oppii monia uusia asioita, kun käy koulussa. Aikuiset eivät pääse kokemaan oppimisen iloa, sillä he koko lailla jo tietävät kaikki asiat, tuumii Riikan hyvä kaveri, kahdeksanvuotias Saaga-Helena Siikaluoma.
Lapsuuden yksi hyvä puoli on sekin, että tulevaisuuden ammatista voi haaveilla miettimättä realiteetteja, kuten löytyykö alalta työpaikkoja.
Kuorolaulua harrastavat oululaisystävykset haluaisivat isona ehkä artisteiksi, mutta toteavat sen vaativan ensin kovaa työtä.
– Jos olisin leipuri, tekisin possumunkkeja, ostaisin ne kaikki itse ja söisin suuhuni, Saaga-Helena nauraa oivallukselleen.
Rosvolla on
liiaksi yötöitä
Taksikuskin tai ralliajan työt eivät innosta tyttöjä, sillä puuduttava istuminen kauhistuttaa. Tekemistä pitää olla eikä vain istumista!
– Rosvona taas joutuisi tekemään töitä öisin, mikä sekoittaisi unirytmin, Riikka lohkaisee.
Töistä tytöillä on vakavaakin sanottavaa. Oikea määrä töitä on sen verran, että vanhemmilla jää aikaa olla lasten kanssa.
– Lasten kanssa on hyvä tehdä kivoja puuhasteluja.
Presidentin hommat saattaisivat vetää puoleensa. Silloin voisi Suomeen tulla roskaamiselle täysikielto. Kun joillakin keinolla saisi vaikutettua siihen, että kuralätäköt vähenisivät, Riikka heittää.
Afrikkalaisia olisi
autettava enemmän
Aikuisuudellakin on hyvät puolensa, tytöt myöntävät. Silloin voisi matkustaa, esimerkiksi Kaliforniaan, jossa Saaga-Helenalla on sukulaisia – ja ennen muuta huojuvia palmuja.
Riikan vinkki on, että kulkemista vieraalla paikkakunnalla olisi viisasta harjoitella vaikkapa Helsingissä.
Tytöt eivät haluaisi vain itse matkustaa ja kulkea, vaan he toivoisivat, ettei kenenkään tarvitsisi asua vain yhdessä kodissa samassa paikassa.
Afrikka herättää Riikassa ja Saaga-Helenassa pohdintaa: onko siellä liian paljon vaikeita ja hankalia asioita, kuten veden puutetta, jotta sinne kannattaisi lähteä?
– Afrikkalaisia pitäisi auttaa. Luulen, että heitä pitäisi auttaa enemmän kuin mitä me nyt teemme. Nenäpäivänä olen oppinut, että maailmassa on paljon ihmisiä, joiden asiat eivät ole hyvin, Saaga-Helena sanoo.
Älkää lintsatko
töistä!
Yleensä vanhemmat antavat lapsille neuvoja, mutta tällä kertaa vinkit tulevat pienemmiltä isommille.
– Älkää olko lapsille ilkeitä vaan kilttejä, Saaga-Helena puhuttelee aikuisia.
– Kun teillä on hyvä ammatti, älkää lintsatko töistä, Riikka ohjeistaa.
Viikonloppujen on oltava lasten mielestä lepoa varten.
Pitkiä yöunia, sängyllä löhöilyä karkkipussin kanssa – ja lupa tehdä mitä haluaa, vaikkapa katsoa elokuvia.
– Minä en ainakaan halua harrastaa joka päivä jotakin, joskus pitää mennä rauhassa ulos. Naapurissa on jännä keinu, tykkään istua siellä.
RIITTA HIRVONEN
Voittaako lapsuus sinunkin mielestäsi aikuisuuden? Miksi?
Kerro mielipiteesi ja anna palautetta täällä
VINKKI: Voit jakaa jutun sosiaalisessa mediassa kopioimalla jutun osoitteen ja liittämällä sen esimerkiksi Facebookissa tilapäivitykseesi, jolloin linkki syntyy automaattisesti. Sen jälkeen osoitetekstin voi pyyhkiä pois, ja kirjoittaa oman tilapäivityksen.