Tuore väitöstutkimus paljastaa, että rippikoululla ja isostoiminnalla on huomattava merkitys seksuaalisuuden ja sukupuolen rakentumiselle nuoruusiässä.
Ripari onnistuu sekä korostamaan että loiventamaan sukupuolirajoja.
Usein seksuaalisen suuntautuneisuuden sekä sukupuolen moninaisuus jäävät kuitenkin rippikoulussa huomioimatta.
– Rippikoulun sosiaalinen anti nuorille on erittäin merkittävä. Samalla monet rituaaliset perinteet kaipaavat päivittämistä. On esimerkiksi hyvä, että leirihäiden suosio on reippaasti vähentynyt, sillä se on sukupuolittunut ja seksualisoitunut roolileikkikokonaisuus.
– Sitä on katsottava kriittisesti, apulaisjohtaja Jarmo Kokkonen Kirkkohallituksesta toteaa.
Kokkosen tuoreen väitöstutkimuksen aihe on Sukupuoli ja yhteisöllisyys rippikoulun rituaaleissa.
Kokkonen osallistui tutkimustaan varten kahden rippikouluyhteisön elämään ensimmäisistä tapaamisista aina konfirmaatioon.
Väitöstutkimuksen aineisto muodostui muun muassa rippikoululaisten, isosten ja työntekijöiden haastatteluista, tutkimuspäiväkirjoista sekä nuorten omista teksteistä.
Leikit vahvistavat
sukupuolikäsityksiä
Kokkonen havaitsi, että riparilla sukupuoli ja seksuaalisuus otetaan muista aiheista erilleen ja sijoitetaan viimeisiin iltoihin ilman, että käytännölle osataan nimetä perusteluja.
– Kuinkahan moni työntekijä lopulta on sitä mieltä, että nämä teemat ovat todella kaikkein tärkeimpiä rippikoulussa läpikäytäviä teemoja?
Monet rituaaleina toistettavat leikit ovat Kokkosen mukaan seksualisoituneet ja sukupuolittuneet. Hän ottaa esimerkin aavikkoleikistä. Siinä tyttö vähentää vaatteitaan viltin alla maaten. Lopulta hän heittää pois myös alusvaatteensa. Kun viltti lopulta vedetään tytön päältä pois, tällä onkin yllään toiset vaatteet. Kyse on siis niin kutsutusta vedätysleikistä.
– Mitä rippikoulun tavoitteita leikki palvelee? Tytön keho asetetaan katseen alaiseksi, ja leikissä se on myös aina naisen tai tytön keho, Kokkonen hämmästelee.
Perinteiset sukupuoli-
asetelmat korostuvat
Kokkosen mukaan monelle nuorelle tuttu leikki onkin esimerkki siitä, miten riparin rituaalit vahvistavat tiettyjä sukupuolirooleja – usein vielä työntekijöiden sitä tiedostamatta.
Aavikkoleikissä oletusarvona on, että poikien ja miesten halu tytön tai naisen ruumiiseen on voimakkaampi kuin päinvastoin, hän pohtii.
Siksi myös leikin huijauksen nähdään onnistuvan paremmin, kun sen kohteena ovat pojat tai miehet. Muitakin esimerkkejä sukupuolten perinteisten asemien vahvistamisesta löytyy.
– Leirillä käytetty kieli on usein sukupuolittunutta. Etenkin miespuoliset ohjaajat viljelevät armeijahuumoria, ja myös Raamatun kieli on patriarkaalista.
– Lauluista ja hartausteksteistä välittyy viesti, että Jumala on mieshahmo, Kokkonen luettelee.
Kokkosen mukaan monet riparileikit ovat pysyneet samoina vuosikymmeniä.
Leikkien uudistamisen vastuu ei kuitenkaan ole isosilla, sillä he käytännössä toistavat leikkejä, joita on leikitty heidän omilla leireillään.
Leirityöntekijät sen sijaan voisivat miettiä sisältöä, Kokkonen vinkkaa.
– En toki sano, että leikit täytyisi kieltää tai että pitäisi olla ryppyotsainen, mutta niiden sisältöä pitää miettiä. Osa työntekijöistäkin on sitä mieltä, että välillä niissä liikutaan hyvän maun rajoilla.
– Hyvillä leikeillä toisaalta myös puretaan stereotypioita ja vahvistetaan nuoren itsetuntoa.
Pukukoodit
vaihtelevat iloisesti
Sukupuolirajoja korostavien rituaalien vastapainoksi rippikoulu tarjoaa mahdollisuuksia myös rajojen hälventämiseen. Tämä johtuu leirin ominaispiirteistä, joilla se eroaa esimerkiksi kouluyhteisöstä. Ripari tarjoaa turvallisen yhteisön sekä isosten ja aikuisten kokonaisvaltaisen läsnäolon.
– Aikuiset pääsevät leirillä lähemmäksi nuoria ja nuoretkin kommentoivat, ettei leirillä ole niin väliä, onko seurassa poikia tai tyttöjä. Leirillä on erilaista kuin koulumaailmassa, missä roolit ovat vahvempia, Kokkonen muistuttaa.
Riparin rento yhteisöllisyys ja vuorovaikutus mahdollistavat väljää ja jopa eräänlaista karnevalistista sukupuolen esittämistä. Kokkonen havaitsi, että riparilla tytöt meikkaavat vähemmän ja pukeutuvat huolettomammin kuin koulussa. Tyttöjen mielestä riparilla ei ole pakko näyttää edustavalta.
Pojilla taas meikkaaminen ja pukeutuminen tyttöjen vaatteisiin näyttäytyvät aivan yleisenä toimintana.
Ripari kaipaa
sukupuolisensitiivisyyttä
Kokkosen mukaan hänen tutkimistaan rippikouluista jäi puuttumaan puhe sukupuolen ja seksuaalisuuden suhteesta hengellisyyteen. Näin siitä huolimatta, että työntekijät näkivät hengellisyyden rippikoulun erityisenä antina.
Sukupuolen käsittely tapahtuu tyypillisesti seksuaalisuuden kautta, mutta esimerkiksi inter- tai transsukupuolisuutta ei rippikouluissa mainittu lainkaan.
Kokkosen mukaan ripari kaipaakin sukupuolisensitiivisyyttä sekä herkkyyttä toiminnan moraaliselle ulottuvuudelle.
– Kokemus siitä, että voi olla oma itsensä, on nuorille tavattoman tärkeä. Rippikoulu voi tarjota nuorelle kasvurauhaa, jossa nuori itse rakentaa identiteettiään ja saa siihen aikuisten tukea.
– Aikuisen ei tarvitse olla ”erityisasiantuntija”, riittää hyvin, kun aikuinen on kiinnostunut nuorista ja on valmis keskustelemaan.
Kokkosen mukaan työntekijöiden olisi syytä keskustella etukäteen siitä, millaisia tavoitteita rippikoululle asetetaan suhteessa sukupuoleen ja seksuaalisuuteen.
– Nuoret kokevat, että kirkon työntekijät suhtautuvat heihin hyvin, kun heidän kanssaan keskustellaan. He kokevat, että heitä kuullaan. Tarvitaan vain ammatillista otetta.
– Kun nuoret ovat osallisia ja saavat itse toimia ja kysyä, myös stereotyyppinen toimintakulttuuri purkautuu, hän muistuttaa.
TOMI KANGASNIEMI
Onko sinulla kokemusta sukupuolisesti värittyneistä leirileikeistä? Ovatko ne mielestäsi harmitonta hupia vai pitäisikö asialle tehdä jotain?
Anna palautetta jutusta täällä
Mitä mieltä leireillä toimivat isoset ovat näistä leikeistä?
Lue oulunsalolaisten Oona Pekarilan ja Emilia Timosen ajatuksista täältä