Ennen vanhaan kirkon tornit piirsivät taivaalle kaupunkien ja kylien korkeimmat silhuetit. Nyt ilmatilan ovat vallanneet kauppakeskusten ja huoltoasemien mainostornit.
– Ne paljastavat, missä jumaluus on tällä hetkellä, sanoo Oulun kaupunginteatterin ohjaaja Heta Haanperä.
Vaikka moni mainospylväs kohoaa kirkkorakennuksia ylemmäksi, ”paikan menetys” voi olla kirkolle lopulta hyväksi.
– Pieni vetää nöyremmäksi kuin iso, Haanperä uskoo.
Tavallisen korkuiseen taloon on helpompi tulla kuin pilviä hipoviin mahtirakennuksiin.
Heta Haanperän ajatuksia kuultiin lauantaina Tuiran kirkon satavuotisjuhlallisuuksiin kuuluvassa paneelissa, jossa pohdittiin, miten usko ja uskonnollisuus toteutuvat muuttuvassa kaupunkiympäristössä.
Muita keskustelijoita olivat sarjakuvataitelija Lauri Ahtinen ja rovasti Erkki Piri.
Väkimäärä ei
kerro kaikkea
Vaikka satavuotias Tuiran kirkko täyttyi viime viikonloppuna useampaan kertaan juhlaväestä, tavallisena viikonloppuna jumalanpalvelukset eivät pullistele väkimääristä. Pitäisikö asialle tehdä jotakin, paneelin vetäjä Tuiran kappalainen Stiven Naatus kyseli panelisteilta.
– Jos itse mittaisin joka kerta kulttuuritapahtuman onnistumista osallistujien määrällä, joutuisin pettymään usein, Ahtinen totesi.
– Jos me ihmiset ihmettelisimme useammin elämää, maailmaa ja olemassaoloamme, kirkkoon saattaisi tulla lisää väkeä, Haanperä pohti.
Haanperän mielestä kirkossa pitäisi uskaltautua olemaan nykyistä paljon useammin hiljaa, sillä puhe pitää yllä helposti valtarakennelmia. Jossakin pitää olla paikka hiljaisuudelle ja puhumisen sijaan kuuntelemiselle, hän totesi.
Erkki Pirin mielestä tyhjiä istuimia ei pidä säikähtää. Jonakin päivänä hurjat tapahtumat maailmalla tuovat jälleen ihmiset kirkkoon.
Sata vuotta ei
muuta elämää
Millaista elämää Tuirassa eletään, kun sama kirkko täyttää 200 vuotta?
Ahtinen kertoi viettävänsä itse tällä hetkellä niin luottavaista ja onnellista arkea, ettei jaksa uskoa siihen, että seuraavat sata vuotta toisivat ihmiskunnalle mitään suurta pahaa.
– Luotan, että ihmiset ovat onnellisia tuolloinkin ja elämä on ihanaa.
Haanperä totesi uskovansa siihen, että elämä jatkaa kulkuaan samanlaisena.
Peer Gynt -näytelmän Oulun kaupunginteatterissa ohjannut Haanperä näkee näytelmän juonessa aineksia, jotka toistuvat läpi vuosien ja vuosikymmenten: ihmiset etsivät itseään ja käyvät läpi omia karikkojaan, välillä unelmat kantavat kauas mutta lopulta elämä kuljettaa kotiin.
Piri halusi luottaa Raamatun sanaan siitä, että Jumala antaa ihmisille toivon ja tulevaisuuden.
Hyvää tunnelmaa
hakemassa
Tuiran kirkon juhlallisuuksiin kuului myös Entisten nuorten ilta, jossa laulettiin Nuoren seurakunnan veisuja. Oululainen Arja Inkinen osallistui tilaisuuteen, koska halusi laulujen välityksellä päästä nuoruuteensa tunnelmiin 1970-luvun Hyvinkäällä.
– Seurakunnan sanomalla oli tuolloin nostetta. Nuorten illoissa kävi paljon väkeä.
– Haluan fiilistellä hyviä aikoja. Laulut herättävät muistoja.
RIITTA HIRVONEN
riitta.hirvonen@rauhantervehdys.fi