Voi, millainen heinäkuu! Jos joskus keskikesä on ollut hiljaista uutisaikaa, sellaista ajanjaksoa ei tänä kesänä ole ollut.
Heinäkuun alussa mediat kertoivat muun muassa Irakin autopommi-iskuista. Uutinen hätkäytti erityisesti tällä kertaa siksi, että loppukeväästä Maahanmuuttovirasto oli tiedottanut turvallisuustilanteen parantuneen Irakissa. Suomalaisviranomaisten mukaan maahan voidaan palauttaa Suomesta turvapaikkaa hakeneita irakilaisia.
Heinäkuuhun mahtui myös uutinen poliisisurmista Yhdysvalloissa ja vallankaappausyritys Libyassa.
Koska lähelle tulevat uutiset koskettavat aina enemmän, verilöyly Ranskan Nizzan rantabulevardilla ja ammuskelu müncheniläisessä ostoskeskuksessa saivat meidät tyrmistyneiksi.
Nizzan tragedian jälkeisenä aamuna YLE Radio1:ssä lähetettävässä hartaudessa surtiin tapahtunutta, mutta hartauspuheessa ei jääty lohduttomiin näkymiin. Pastori Petri Merenlahti oli valinnut aamun lauluksi virren 600, Hyvyyden voimaan ihmeelliseen suojaan.
Suositun virren viesti myötäili samaa sanomaa, jota ranskalaiset toistivat verisen kadun äärellä: pahuudelle ei tule antaa viimeistä sanaa. Ihmisiä kutsutaan nyt aivan erityisesti puhumaan ja toimimaan hyvyyden kasvamiseksi ympärillämme.
Huonot uutiset painavat katsettamme alas. Kun epätoivo tulee oikein lähelle, katseemme kääntyy sisäänpäin. Näin saakin tapahtua.
Taakse jäänyt heinäkuu kutsuu kuitenkin myös katsomaan ympärillemme. Puhe pahan voittamisesta jää turhanpäiväiseksi, jos sanat ovat tekoja vailla. Toivo paremmasta syntyy siitä, että katsomme toisiamme ja uskallamme tarttua ojennettuun käteen. Tämä vaatii itsensä altistamista toiselle ihmiselle.
Raamatussa todetaan, että toivo ei saata ketään häpeään. Herännäisyyden parissa on tavattu sanoa, että toivo on olemukseltaan sitkeää ja kestävää: vaikka sitä ei olisikaan, silti toivotaan.
Riitta Hirvonen