Tuhansia uusia ekaluokkalaisia siunattiin elokuun alussa kirkoissa koulutielle. Monissa seurakunnissa kouluun siunaaminen oli jo keväällä.
Tämän lehden sivulla kahdeksan kerrotaan Tuiran seurakunnan ensiluokkalaisten siunaushetkestä. Työntekijät Tuirassa odottivat jännittyneinä, tulevatko perheet ja heidän läheisensä kirkkoon, sillä osassa Oulun seurakuntia siunaaminen oli nyt ensimmäistä kertaa lähellä koulujen alkamista kevään sijaan.
Tulivathan he. Osassa Tuiran kirkkoja seinät lähes pullistelivat osallistujista. Paikalla oli ensiluokkalaisten ja heidän perheidensä lisäksi myös muita läheisiä, esimerkiksi kummeja ja isovanhempia. Olipa pientä koululaista saattelemassa siunauksin myös muutaman lapsen naapuri.
Kirkot ovat täyttyneet varmasti muuallakin kuin Tuirassa.
Koulunsa aloittavien siunaaminen ei ole uusi asia seurakunnissa. Siunauksia on tehty jo 1980-luvulla.
Suosio ei hämmästytä. Hyviä ja siunaavia ajatuksia tarvitaan, kun edessä on uusi elämänvaihe.
Jumalan siunaus ei luonnollisesti ole aukoton takuu sille, että lapselle ei tapahtuisi koulutiellä ja koulussa mitään pahaa.
Loppuviikolla poliisit raportoivat teillä kaahanneista aikuisista. Tällaiset uutiset kertovat järkyttävästä välinpitämättömyydestä. Yksin Rovaniemen poliisi sanoi kirjoittaneensa viime viikolla kahden päivän aikana lähemmäs 30 sakkoa. Vastuuttomien kuskien joukossa oli yhtälailla lapsiaan kouluun tuovia vanhempia kuin koulujen henkilökuntaa.
Jumalan varjelus on myös sitä, että me ihmiset elämme vastuullisesti omassa elinympäristössämme. Siunaaminen on rukousta, että me ihmiset huolehtisimme toisistamme.
Enkelit ovat merkkejä Jumalan läsnäolosta.
Me saamme ja voimme olla halutessamme suojelevia arkienkeleitä toisillemme.
Riitta Hirvonen