Yhteinen siunaus

31.8.16

Parituntinen juttutuokio ihmisten parissa vapaaehtoistyöstä keskustelemassa on koskettava. Nuoret ja vanhemmat kertoilevat, millaista vapaaehtoistoimintaa he tekevät tai olisivat valmiita tekemään. Eläkeikään päässyt mies vierailee vanhusten luona ja lähtee tarvittaessa tueksi sairaalakäynnille. Oman vaikean tiensä läpikäynyt nuori haluaisi vuorostaan olla tukena niille, joilla omat siivet eivät kanna tällä hetkellä. 
   Juttuhetkestä Oulun Suurmessuilla elokuun loppupuolella syntyi gallup, joka on tämän lehden sivuilla 4–5.
Monet seurakunnat siunaavat syksyn alussa vapaaehtoiset tehtäviinsä. Iso joukko osallistuu tilaisuuksiin, mutta eivät kaikki. Osa tekee vapaaehtoistyötä toisten ihmisten hyväksi edes mieltämättä itseään vapaaehtoiseksi. Siunatuksi tuleminen tuntuisi heistä kenties liian suuren huomion saamiselta.
   Syksy on luonteva ajankohta siunaamiselle. Upeaa olisi pyrkiä siihen, että vapaaehtoisten huomioiminen tapahtuisi yhtä aikaa seurakunnan työntekijöiden kanssa. Yhtäaikaisuus siunaamisessa alleviivaisi sitä, että seurakunta on ennen muuta kansanjoukko eikä työntekijöiden työyhteisö.
   Erilaista vapaaehtoistoimintaa on jo runsaasti tarjolla seurakunnissa. Silti tehtäviin tarvitaan lisää kirjoa. Nykykirkossa on vielä kokematta, mihin kaikkeen vapaaehtoisvoimin pystytään.
   Haukiputaalla järjestellään lokakuun alussa vapaaehtoistoimintaa uusiksi. Kun joku ilmaisee seurakunnassa halunsa toimia, esillä on oltava tasavertaisesti kaikki eri työalojen vapaaehtoistehtävät. Myös perehdyttämisessä ja palkitsemisessa on oltava yhtäläiset käytännöt. Muun muassa näihin asioihin Haukiputaalla kiinnitetään huomiota. Putaalla halutaan varmistaa yhteiset käytännöt myös siksi, että vapaaehtoinen voi halutessaan siirtyä jouhevasti tehtävästä toiseen.

RIITTA HIRVONEN

Artikkeli on osa lehteä 24/2016