Inhoan Oulun Kärppiä, vaikka se on kuulemma perustettu seurakuntien tiloissa.
Olen HIFK:n mies. Vaikka pappina haluan olla sovitteleva, kiekkokannattajana annan itselleni luvan olla vahvasti puolueellinen.
Kun narripaitainen paikallisvastustajamme Jokerit pelaa nykyisin Pekingin ja Sotshin kaltaisissa kiekkoparatiiseissa – ja Blueskaan ei enää soi Liigassa – on päävastustajamme niinkin kaukana kuin Oulussa.
Ennen kuin ehdit huomauttaa, tunnustan itse: viimeisin mestaruutemme tuli oululaisella tietotaidolla ja alkavan kauden tärkein hankintamme on kärppäkasvatti.
Ajattelin pitkään kiekon seuraamisen olevan kaukana papin tehtävistäni. Ajatuksiini tuli muutos, kun Helsingin seurakunnat järjesti yhdessä Stadin kingien, HIFK:n kanssa kummipelin. Otteluun tarjottiin kummeille ja kummilapsille alennettu lippu ja seurakuntien pisteellä oli monenlaista aktiviteettia, esimerkiksi rintanappien askartelua.
Lisäksi paikalla oli seurakuntien työntekijöitä kutsumassa ihmisiä mukaan toimintaan.
Ärhäkkä HIFK ei pelännyt ottaa pehmeistä arvoistaan tunnettua seurakuntaa yhteistyökumppanikseen.
Silloinen kapteeni Teemu Ramstedt kertoi seurakuntalehtemme kansikuvajutussa kummiudestaan. Erätaukohaastattelussa pääsin kertomaan kummiuden merkityksestä.
Samalla pari pelaajaa jakoi nimmareita kummeille ja heidän lapsilleen. Rakkaus seuraa kohtaan syveni.
Kärpät tunnetaan laadukkaasta juniorityöstä, hyvin hoidetusta taloudesta ja kilpailullisuudesta. Siksi haastankin Oulun seurakunnat yhdessä Kärppien kanssa järjestämään kummipelin, tai jos sellainen on jo nähty, pistämään IFK:ta paremmaksi.
JAN AHONEN