Ikä näkyy peilistä, ei haittaa

15.9.16

Vaateliikkeessä voi kuulla tärkeän elämänviisauden, Anu Haipus tietää kokemuksesta

Reilu vuosi sitten kesällä Anu Haipusta väsytti suunnattomasti. Hän lepäsi monta päivää peräkkäin mutta se ei tuonut parempaa oloa.
   Lopulta lääkäriin oli lähdettävä ja väsymyksen löytyi syy: veritulppa. Hoito piti aloittaa nopeasti.
   Sairauden keskellä potilas ehti mielessään purnata, miksi juuri hänelle piti käydä näin. Miksi ei niille, jotka vähät välittävät terveydestään. Hänhän yrittää syödä oikein ja liikkua. Tämä ei ole oikein!
   – Pienen katkeruuden puuskan jälkeen kysymykseni muuttui kuitenkin toisenlaiseksi: miksi en minä?  Miksi ikävät asiat kuuluisivat muille mutta eivät minulle? Kenelle minä itse asiassa soisin vakavan sairauden, Anu Haipus kertoo ajatuksiaan vuoden takaa.

”Muut ja minäkin
vanhenemme”

Anu Haipus selviytyi läheltä piti -tilanteesta. Hän sai lääkkeet ja tällä hetkellä kaikki on hyvin, syyssatoa kellariinsa keräävä virkeä eläkeläinen sanoo.
   Mutta sairastuminen on yhä muistissa. Nyt Anu kuuntelee itseään tarkemmin: väsyttääkö minua? Onko kehoni kunnossa?
   Yllättävää sairastumista ei seurannut vaikerointi: tällaistako se vanheneminen on? Sairaudet vaanivat nurkkien takana.
   Iän karttumiseen hän on havahtunut pikemminkin vain peilin edessä, kuten itse toteaa.
   – Sitähän luulee, että vain toisille tulee ryppyjä, mutta minulle ei. Vessan peili on armoton. Minua ei katso sieltä nuori, pitkä- ja kiiltävähiuksinen tyttönen. Naamaan on tullut ruttuja. Sille ei mahda mitään, 66-vuotias Anu Haipus kertoo hymyillen.

Kiitos hyvästä
elämästä

Anu Haipus kokee, ettei ajan rajallisuuden ymmärtäminen ahdista häntä.
   – Olin äidin vieressä, kun hän siirtyi rauhassa rajan yli. Minulle tuli tunne, ettei kuolema satuta meitä.
   Kuolemanpelon sijasta Anu tavoittaa itsestään pienen haikeuden tunteen: voi, kun saisi elää oman puolison kanssa vielä pitkään. Muhoksen mökillä olisi ihana viettää vielä pitkiä aikoja yhdessä.
   Kiitollisuuden tunne on Anulle tuttu.
   – Erityisesti sisarteni kanssa toteamme usein, että ”kyllä meillä on hyvä elämä”. Lauseella on meille oma historia. Lapsina kuuntelimme kiinnostuneina juoruilevia tätejä, jotka paheksuivat huonoa elämää viettäviä ihmisiä.
   – Arvostelu viittasi juopotteluun. Koska meillä sisaruksilla ei mene rahaa viinaan, päättelimme, että meillä on sitten hyvä elämä, Anu nauraa.
   Kaukovainion kodissa tunnetaan kiitollisuutta monesta asiasta, kuten kahdesta tyttärestä ja siitä, että nyt vanhempana – kun lapsetkin pärjäävät omillaan – rahaa on siihen, mihin kaksi ihmistä sitä tarvitsee.

Tarpeettomia tavaroita
pois nurkista

Vaikka ikääntymistä ei Haipuksen kodissa paljoa mietitä, Anu sanoo ymmärtävänsä sen, että käsillä olevassa elämänvaiheessapitää pikemminkin opetella luopumaan kuin hankkia lisää.
   – Luovun tietoisesti siitä, mitä en tarvitse. Hävitän itse tavaroitani, jotta jälkipolven ei tarvitse tehdä sitä.
   – Uutta sänkyä hankkiessa mietin sen toimivuutta sitten, jos jommallakummalla meistä kahdesta terveys heikentyy merkittävästi.
   Anu Haipus miettii, kokeeko hän epäkohteliasta käytöstä siksi, että on seniorikansalainen. Vastaus on nopeasti ”en” mutta sähköpostiyhteyksiä selvitellessä eräässä telemyymälässä myyjä puhui hänelle tavalla, josta olisi voinut pahoittaa mielensä. Onneksi myyjän kollega vahvisti, että Anu puhuu ”oikeaa asiaa”.
   – Hieman tuli sellainen olo, että kaveri ajatteli muorin höpisevän omiaan. Mutta enpä puhunut.
   Siskon lapsille Anu on ”täti”, mutta nimitys ei herätä tunnetta korkeasta iästä. Täti on lopulta pelkästään hyvä kutsumanimi.
   Sukulaislasten kanssa täti järjestää yhdessä kaalikääryle- ja prinsessakakkupäiviä.
   – Olemme kaveruksia. Tuskin he ajattelevat minun ikääni, kun touhuamme yhdessä.

Ajankäytön suunnittelu
olisi tarpeellista

Kun Anu Haipus jäi muutama vuosi sitten eläkkeelle, hän meinasi ensi alkuun hautautua kotiin tekemään käsitöitä. Aamuvirkkuna hän nousi varhain tekemään käsitöitä. Mieluisaan puuhaan oli helppo unohtua pitkäksi aikaa.
   – Havahduin kotiin jämähtämiseeni ja menin nettiin tutkimaan, olisiko vaikkapa seurakunnassa tarjolla minulle vapaaehtoistyötä. Olihan siellä.
   – Kokemus siitä, että on joillekuille tarpeellinen vapaaehtoisena, tuntuu hyvältä. Omaa aikaa riittää silti, mutta jos jotakin näin eläkeläisenä haluaisin välillä opiskella, niin se olisi järkevä ajankäyttö. Kaikelle kivalle, jota haluaisi tehdä, olisi ihana löytää aikaa.

Kiitos myyjälle
rohkaisusta

Vuoden takainen sairastuminen pakottaa Anu Haipuksen käyttämään päivittäin tukisukkaa.  Kesällä hän harmitteli muhoslaisessa vaateliikkeessä sitä, että ei voi käyttää hametta, koska toisessa jalassa sukan on oltava aina, myös kesälämpimällä. 
   – Myyjä totesi minulle, että ”mitä sinä välität siitä, mitä muut ajattelevat”. Se oli hätkäyttävä lausahdus.
   Anu Haipus osti hameen ja kulkee nyt tyytyväisenä se päällä miettimättä, pohtivatko ympärillä olevat ihmiset, miksi hänellä on vain toinen sukka jalassa. Muiden mietteillä ei nimittäin ole lopulta väliä.
   Kivalla hameella sen sijaan on.

RIITTA HIRVONEN

Oulun NNKY:llä järjestetään 8.10. vanhenemisen kurssi. Lauantaipäivän aikana on tarkoitus puhua vanhenemisesta; miten itse kukin kokee sen. Millaisia tunteita vanheneminen herättää? Päivä ei sisällä asiantuntijaluentoja, vaan asiantuntijoina ovat tasavertaisesti kaikki päivään osallistuvat. Tilaisuus perustuu yhteiselle keskustelulle ja kokemusten vaihtamiselle.
Lisätietoja saa Maarit Peltoniemeltä, Oulun NNKY, p. 040 7514 480.

Artikkeli on osa lehteä 26/2016