Kiimingin seurakunta kokeilee loppuvuoden ajan uutta työmuotoa lapsiperheiden tueksi.
– Pieniin arjen ongelmiin avun saaminen on tärkeää. Joskus pienikin apu vaikka vain kertaluonteisesti auttaa pitkälle. Jo esimerkiksi se, että äiti ja isä saavat muutamaksi tunniksi lastenhoitoapua päästäkseen kahdestaan syömään voi olla ratkaisevaa parisuhteelle, sanoo Kiimingin seurakunnan diakoniatyöntekijä Erja Haho.
Lapsiperheiden tueksi ja rinnalla kulkijaksi seurakunta ryhtyy Kamraatti-toiminnallaan.
Idea lapsiperheiden auttamisesta virisi osittain Oulunsalon seurakunnan vastaavanlaisesta Följyssä-toiminnasta.
– Ajattelimme, että Kiimingin seurakunta pystyy tarjoamaan jotakin samantyyppistä: konkreettista, pientä apua.
Kamraatti on ajateltu tueksi ennen kaikkea perheille, joilla läheiset asuvat kaukana eivätkä kykene olemaan apuna arjen asioissa.
– Maksuton palvelu on tarkoitettu lapsiperheille, joiden haasteet eivät ole vielä niin suuria, että avuksi tarvitaan kaupungin perhetyötä.
Apua voi pyytää vaikkapa silloin, kun vanhempi haluaa mennä neuvolakäynnille lapsen kanssa niin, että perheen muille lapsille järjestyy hoitaja kotiin.
Kiimingin seurakunnan työmuotona Kamraatti toimii syksyn ajan kokeiluluontoisesti. Toiminta on käynnistynyt syyskuun alussa.
– Kamraatti toimii yhden diakoniatyöntekijän ja kahden lastenohjaajan voimin. Joulun jälkeen arvioidaan, lähteekö seurakunta tekemään tätä isommalla volyymillä.
Jo aiemmin tänä vuonna Kiimingin seurakunta aloitti perheiden tueksi päivystykset Kiimingin hyvinvointineuvolassa kerran kuukaudessa. Kokemukset ovat olleet rohkaisevia.
– Muutamien perheiden luona on käyty kotikäynnillä terveyskeskuksen terveydenhoitajan kanssa. Perheille on voitu tarjota hyvinkin konkreettista apua.
– Varmaan Kamraatti-toimintakin menee osin käsi kädessä neuvolan kanssa. Oma haaveeni on, että tekisimme yhteistyötä myös uuden Lapsirikas-hankkeen kanssa.
MINNA KOLISTAJA
Kamraatti Kiimingin lapsiperheiden apuna
7.9.16