Nuoret asuvat vanhusten kanssa

14.9.16

Metsolan Kartanon palvelutaloon muutti hyviksi naapureiksi opiskelijanuoria

Älkää meidän vuoksi laiminlyökö opiskelujanne.
    Näin viisaasti neuvoivat oululaisen Metsolan Kartanon senioriasukkaat taloon vastikään muuttaneita opiskelijanuoria. Janette Tuomilaakso, Tiina Kolehmainen, Anne Plosila ja Eeva Koskela ovat aloittamassa palvelutalossa uudenlaista Hyvä naapuri -toimintaa.
   Asukkaiksi valitut opiskelijat ovat saaneet Metsolan Kartanosta vuokrakodin edullisesti. Asumiseen sisältyy viikoittaista osallistumista talon vapaa-ajan viettoon.
    Viime viikolla uudet hyvät naapurit – sillä nimellä nuoria Metsolan kartanossa kutsutaan – kuuntelivat tarkasti, mitä kaikkea ikäihmiset yhdessä olemiselta toivovat.
   Odotuksia kertyi lopulta runsaasti ulkoilemisesta joulukorttien askartelemiseen.
   Nuorten toivottiin virittelevän myös yhteistä kisastudiota Metsolan kartanon alakertaan suurten urheilutapahtumien yhteydessä.

Etsintä tuotti
heti tulosta

Hyvä naapuri -toiminta on Oulussa Caritas-Säätiön ideoimaa. Mallia uudenlaiseen asumiseen oli haettu keväällä Hollannista, jossa eri-ikäisten yhteistä asumista on ollut jo pitempään, kertoo Caritaksen diakoniajohtaja Marja-Leena Tahkola. Myös Etelä-Suomessa vastaavanlaisesta toiminnasta on kokemuksia.
   Heinäkuussa nuoria ryhdyttiin hakemaan kahteen Caritaksen asumisyksikköön. Caritaslaisten ei tarvinnut jännittää pitkään, innostuisivatko nuoret asumiskokeilusta palvelutaloissa.
   – Heti kun tieto hyvistä naapureista lähti leviämään, saimme ensimmäisen yhteydenoton, Tahkola kertoo.
   – Haimme yhteensä seitsemää nuorta. Haastattelimme yli kolmeakymmentä asiasta kiinnostunutta.

Nuoret tuovat
helpotusta yksinäisyyteen

Haastattelujen avulla valittiin kaksi nuorta Caritaksen Härkälinnaan, jossa asuu suurimmaksi osaksi moni- ja liikuntavammaisia nuoria ja aikuisia.
   Viisi nuorta muutti myöhemmin elokuussa ikäihmisten Metsolan Kartanoon.
   Tahkolan mukaan ”hyvillä naapureilla” halutaan edistää palvelutalojen yhteisöllisyyttä ja vähentää yksinäisyyttä.
   – Tunnetta yksinäisyydestä lievittää esimerkiksi se, kun nuori naapuri pistäytyy kysymään, mitä kuuluu, haluaisitko lähteä yhdessä ulos?

Yhteisasuminen ei
ole suorittamista

Kun Janette Tuomilaakso kuuli kesällä Hyvä naapuri -toiminnasta, hän innostui asumisideasta heti.   Muutaman päivän mietittyään hän tuli siihen tulokseen, että sitoutuminen yhteiseen vapaa-aikaan ikäihmisten kanssa ei ajallisesti vaikeuta opiskeluja.
   – Pidän siitä, että voin olla vanhemmille ihmisille avuksi. On hienoa yrittää omalta osaltaan luoda yhteisöllisyyttä vanhusten keskuuteen.
   – Luulen, että hyvässä naapuruudessa voittavat lopulta kaikki – yhtä lailla nuoret kuin talon ikäihmiset.
   Janette arvioi, ettei yhteisestä ajasta senioreiden kanssa tarvitse ottaa stressiä tarkastelemalla kello kädessä, onko yhteistä ajanviettoa tullut varmasti riittävästi.
   – Tämä ei ole suorittamista vaan yhdessä elämistä.
   Yhteisen tekemisen ohella hyvät naapurit elävät kuitenkin tavallista vuokralaisen elämää.
   Nuoret tapaavat säännöllisesti  myös Caritaksen työntekijöitä, joiden kanssa he voivat puida yhdessä eteen tulleita kokemuksia. 
   Caritas-Säätiön perustajia ovat Oulun evankelis-luterilainen seurakuntayhtymä yhdessä paikallisten säätiöiden ja veteraani- ja vammaisjärjestöjen kanssa.

RIITTA HIRVONEN

Artikkeli on osa lehteä 26/2016