Metsästys on meidän tapamme viettää syksyä ja talvea

Röllin kanssa jahdissa

28.9.16

Metsälle mennään nöyrällä mielellä.
Saalista voi saada – ei hakea

Rölli hei, malta mielesi!
   Katja Bildo ja Jukka Kemppainen puhuttelevat suomenajokoiraa, joka inuu ja teputtaa innoissaan auton takakontissa – se tietää pääsevänsä jänismetsälle.
   Auto pysäytetään tien laitaan Temmesjokivarressa Limingassa.
   Rölli malttaa juuri ja juuri olla aloillaan kuvien oton ajan, kunnes saa luvan singahtaa metsään.
   – Tällaisena syksynä nuoren ajokoiran taidot punnitaan. Jänisruton takia jäniksiä on tosi vähän, Bildo sanoo.
   – Hyvä jäniskoira lähtee töihin heti autosta päästessään. Se tekee hyvän haun, jaksaa ajaa, ei luovuta. Kun Röllin löysää irti, kestää korkeintaan vartin, kun ajo on jo käynnissä, Kemppainen jatkaa.
   – Rölli myös hakee sinnikkäästi vaikka koko päivän, jos sen antaa jatkaa hakemista. Kahdesti olen kantanut sen pois metsästä kun se ei ole enää itse jaksanut.
   Sillä välin kun Rölli painaltaa hajujäljen perässä, Bildo, Kemppainen ja Bildon lapsuudenystävä Jussi Väisänen tekevät kaikessa rauhassa nuotion, keittävät nokipannukahvit, paistavat makkaraa.
   Vielä ei ole aika hajaantua passiin.

Riistan saaminen on
vain piste i:n päälle

Jo-jo! Jo-jo! Jo-jo! Metsähanhet lentävät aurassa pään yli.
   On juuri sellainen raikas syysaamu, jollaisista Bildo metsälle lähtiessään nauttii.
   – Mahtavia ovat myös pakkas­aamut suon laidalla: istut ja ihailet kuuraista aavaa maisemaa, mietit omaa elämää ja maailman menoa, saat olla rauhassa omien ajatustesi kanssa, Kemppainen tunnelmoi.
   Metsästys on pariskunnalle toisinaan hiljentymistä, toisinaan sosiaalinen tapahtuma. Nuotiolla on aikaa istua ja porista.
   – Tuon Jussin kanssa esimerkiksi nähdään metsällä, eipä juuri muutoin, Bildo sanoo.
   Aseet nojaavat vielä koivuun, mutta puhutaan nyt tappamisestakin.
   – Me emme koskaan lähde hakemaan mitään metsästä – luonto antaa jos antaa.
   – Jos riistaeläimen saa, se on kuin piste iin päälle. Mitään ei tapeta ampumisen kiilto silmissä ja kaikki saalis käytetään ravinnoksi, kolmikko korostaa.
   Kemppaisen mukaan valtaosa metsästäjistä on vastuullista väkeä.
   – Toki joukkoon mahtuu myös niitä ”paukunahneita”.
   Bildo ajattelee, että metsästystä kauhistelevat ihmiset ovat vähän vieraantuneet luonnosta.
   – Kaupassa myytävä liha on joskus ollut elävä olento – se jauhelihakin on kävellyt joskus. Riistaeläimet sentään saavat viettää vapaan elämän, niitä ei kasvateta teuraaksi.
   Rölli vilahtaa hetkellisesti koivikossa, lipittää hätäisesti vettä ojasta ennen kuin jatkaa töihinsä.
   Koiratutkan mukaan se on kolmessa vartissa tehnyt hakulenkkiä reilut viisi kilometriä.

Röllille jo ajo
on palkitsevaa

Jännityksen tunne, sitäkin metsästä haetaan.
   – Joka kerralla jännittää, mistä suunnasta se jänis juoksee, onko se ampumamatkan päässä. Pulssi hakkaa, kun hiivit haukulle, Bildo kuvailee.
   – No nyt otti ylös, kolmikko havahtuu Röllin haukkuun.
   Metsästäjä erottaa haukkumisen tavasta, kuinka lähellä jänistä koira on. Taukoamaton haukku merkitsee, että aivan kannassa jo.
   Jänis jättää luontoon hajujälkiä. Jos jänis palaa omia jälkiään takaisinpäin ja hypähtää sivuun reitiltään, hajutunneli loppuu ja koiralle tulee hukka. Toisinaan    Röllikin eksytetään ja sen täytyy aloittaa ajo alusta.
   Jos saalista tulee, koirakin saa siitä osansa. Rölli saa kaadolla ensimmäiseksi isot kehut. Suolistetusta jäniksestä sille annetaan sydän, maksa, keuhkot ja munuaiset.
   – Myös ajo itsessään on koiralle palkinto. Koiran pitää saada ajaa, Bildo ja Kemppainen tietävät.

MINNA KOLISTAJA