Reformaation juhlavuoden resepteillä kiiminkiläiset voivat juhlistaa vaikka perhejuhlia. Ensi vuonna ohjeilla leivotaan kerhoissa.
Kiiminkiläiskodeissa on mahdollisuus eläytyä reformaation merkkivuoteen lähtemällä Luther-henkiselle makumatkalle.
Joukko Kiimingin seurakunnan työntekijöitä on ideoinut ja toteuttanut saksalaiseen leivontakulttuuriin pohjautuvan leivontaohjevihkosen.
– Kirkkoherra Pauli Niemelä pyysi kaikkia tiimejä miettimään jotakin erikoista tai erilaista reformaation juhlavuoteen. Varhaiskasvatuksen tiimipalaverissa heitimme leivontaohjeet aluksi vähän vitsinä: Joo, Lutherin bullaa! kertovat lastenohjaajat Oili Kajava, Irja Kokkoniemi, Kaija Luukkonen, Aino Pernu ja Merja Pyykkönen sekä lapsityönohjaaja Anne Schönberg.
Oili Kajavan pitkään Saksassa asuneelta tuttavalta saatiin näkemystä sikäläiseen leivontakulttuuriin. Ohjeet etsittiin netistä.
– Perusidea kaikkiin leivonnaisiin on Saksasta, mutta muokkasimme niitä jonkin verran, naiset kertovat.
Esimerkiksi kääretortun esikuvana on Schwarzwaldin alueen Kirchen-torttu. Alkuperäiseen ohjeeseen kuuluu suklaakakkupohja, täytteenä kermaa, ranskankermaa sekä tuoretta kirsikkaa tai kirsikkahilloa. Kiiminkiläisversiossa kirsikka on säilykepurkista.
Saksalainen leivonnainen
on tuhtia tavaraa
Leivontaohjevihkosen työstäminen herätti kiinnostuksen muiden maiden leivontakulttuuriin.
– Saksasta ei tiennyt oikeastaan muuta leivonnaista kuin suolarinkelit, Oili Kajava tiivistää.
– Muiden maiden ruokakulttuuria moni tietää lämpimien ruokien osalta, mutta leivonnaiset eivät ole yhtä tuttuja. Itselle ainakin heräsi kiinnostus perehtyä muiden maiden leivontakulttuuriin ja päästä sitä kautta makumatkalle toiseen maahan, Anne Schönberg sanoo.
Ohjeet on tarjolla niin limppuun, sämpylöihin, piirakkaan, pullaan, kahvikakkuun kuin kääretorttuunkin.
Reseptien kaikki ohjeet leivottiin läpi aiemmin syksyllä. Jokaista kuutta sorttia vietiin maisteltavaksi ja arvioitavaksi työntekijäkokoukseen.
Vihkosen koonneen ryhmän jäsenien suosikkeja ovat sitruunakakku – huippuhyvää – ja kääretorttu – tosi, tosi hyvää.
Pullareseptiä joku kehuu jouluiseksi. Plussaa on myös leivonnaisen pitkä, jopa viikkojen säilyvyys jääkaapissa.
Saksalaiselle leivontakulttuurille tyypillistä on rasvaisuus ja mausteisuus.
Vähän uudenlaista
perhejuhliin
Vuoden 2017 puolella Kiimingissä järjestetään perheille leivontailtoja, joissa seurakuntalaiset voivat tulla leipomaan vihkosen ohjein.
– Jo sitä ennen kodeissa voi hyödyntää reseptejä ja tarjota jotakin vähän erilaista kodin juhlissa, varhaiskasvatuksen työntekijät vinkkaavat.
Myös seurakunnan tilaisuuksissa, ainakin ensi vuoden kirkkokahveilla, on ajatuksena tarjota näitä reformaation juhlavuoden kunniaksi kehitettyjä leivonnaisia.
Leivontaohjevihkosia jaetaan maksutta seurakunnan kerhoissa ja kirkkoherranvirastosta.
Ja mikä se
bulla olikaan?
Paavi Leo X:n asettama määräyskirje, bulla, julkaistiin kesäkuussa 1520 vastauksena Martti Lutherin teeseihin ja niiden jälkeisiin kirjoituksiin, jotka asettuivat paavin näkemystä vastaan.
Lutherin olisi pitänyt alistua bullan vaatimuksiin ja korjata 41 kohtaa teeseistään ja kirjoituksistaan viimeistään 10. joulukuuta 1520, mutta tuona päivänä Luther poltti julkisesti oman kappaleensa bullasta.
Koska Luther ei noudattanut käskyä, paavi julkaisi pannabullan, jolla Luther asetettiin ekskommunikaatioon. Se oli kaikkein voimakkain kirkkorangaistus, jolla tarkoitettiin kristittyjen kommuuniosta eli kirkon yhteydestä erottamista.
MINNA KOLISTAJA