Huomisesta ei tiedä

19.10.16

Turvatarkastuksen jälkeen ovat koordinaattini selvät: portti 20 D, Fligth AY 373, Boarding 18:25.
Ostan pari sisustuslehteä, kun kerrankin on aikaa lukea.
      Selailen lehtiä. Silmissäni vilisee otsikoita, kuvatekstejä ja nostoja.
   Tahra voi muistuttaa hyvistä juhlista. Inspiraatiot voivat leimahtaa missä vain – vaikka hintalappua hipelöidessä. Viivakoodi villitsee. Kattoikkuna makuuhuoneessa lennättää universumin uniin.
   Sitten kuulutetaan, että kone on ylibuukattu. Vapaaehtoiset voivat ilmoittautua. Selviää, että voisin hyötyä lennon siirtämisestä. Siitä luvataan ystävällisesti hymyillen taloudellista hyötyä. Minuun iskee ahneus, vaikka    olen ollut kaksi yötä pois kotoa ja jalkoja pakottaa.
   Kysyn neuvoa paljon matkustavilta lapsiltani tekstarilla: Kone ylibuukattu > 125 € käteen tai 250 € voucheri. Kumpi?
   Soitan rakkaalleni ja kerron innoissani, että en tulekaan sovitusti, koska voin hyötyä, jos tulen vasta seuraavalla koneella. Ehtisin kuitenkin kello 23 lähtevään lauttaan.
   Jatkan lukemista. Tunnelma tulee ovista ja ikkunoista. Sisustuksessa saa nyt olla patinaa ja säröjä, joihin silmä tarttuu. Vapauta sisäinen sisustajasi. Yhdessäolon puolesta pitää tehdä muutakin kuin rakentaa avokeittiö. Sohvan sylissä on tunnelmaa.
   Saan tekstarin pojaltani: Miten kävi? Ihan mistä vain on tänään eniten iloa, huomisesta ei tiedä.
   Sydän pysähtyy. Kyllä minä mieluummin istun rakkaani sylissä. Kyyneleet silmissä menen portille. Saan tiedon, että jos yksikin matkustaja saapuu vielä, niin en pääse lennolle. Kaksi minuuttia on pitkä aika odottaa.   Se on riittävä aika pohtia arvojani ja valintojani. En halua rahaa, en voucheria. Minä haluan kotiin.
    Portti suljetaan. Kävelen maailman onnellisimpana koneeseen. Lehdet jäivät penkille. Elämä on tässä ja nyt.

ANNE-MARIA HAAPALA

Artikkeli on osa lehteä 31/2016