Seksi ei vaikuta uskonnon harjoittamiseen

6.10.16

Miksi uskonnot puuttuvat seksiin? Mikä tekee seksistä kiinnostavan Jumalan tai hänen kannattajiensa näkökulmasta? Miksi sukupuolivietin kontrolli on tärkeä?
   Nykypäivän kristilliset kirkot kipuilevat yhä seksuaalisuuteen liittyvien kysymysten kanssa. Tosiasiassa kirkoilla ei ole auktoriteettia määrittää sitä, mitä ihmiset tekevät makuuhuoneissaan. Sillä, miten seksuaalisuus toteutuu tasa-arvoisten yksilöiden kesken, ei ole mitään vaikutusta uskonnon harjoittamiseen.
   Niinpä Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa ei kannata pohtia, voiko samaa sukupuolta olevien parien seksuaalista kanssakäymistä siunata, sillä todellisuudessa kysymystä ei ole edes olemassa. Ainakaan ei pitäisi olla.
   Kristinuskon historiassa suhde seksuaalisuuteen on ollut ristiriitainen. Apostoli Paavali ihannoi pidättäytymistä vedoten omaan esimerkkiinsä. Omasta selibaatistaan huolimatta hän mielellään esiintyi seksuaalisuuden asiantuntijana.
   Alkukirkossa eliitti elikin selibaatissa ja asetti tiukkoja rajoja myös jäsenistölle.
   Koko myöhempää kristillistä seksuaalietiikkaa leimasi perisyntioppi. Kirkkoisä Augustinus muotoili 400-luvulla opin, joka liitti yhteen synnin ja seksin. Käytännössä perisynti tulkittiin seksin kautta leviäväksi taudiksi. Kirkon ja esivallan keskeiseksi tehtäväksi tuli valvoa seksin harjoittamista.
   Nykytiedon valossa ymmärrämme, että seksuaalisuus on monimuotoisempi kuin se pelkistetty opetus, jota uskonnolliset yhteisöt ovat pyhien kirjoitustensa pohjalta tarjonneet.
   Kirkossa olisi tunnustettava, että pelkästään opetuksen päivittäminen ei riitä. On yksinkertaisesti luovuttava kaikista seksiin liittyvistä kannanotoista.
   Vai kiehtooko seksi liikaa kirkkoa?

ARPÀD KOVÀCS
Oulun seurakuntien
kansainvälisen työn pastori


Oletko kirjoittajan kanssa samoilla linjoilla vai aivan eri mieltä? Kiehtooko seksi liikaa kirkkoa?

Artikkeli on osa lehteä 29/2016