Sirkku Kangastalolla ja Satu Kalermolla on monia vanhaan kirkkoon liittyviä muistoja.

Sydämen kirkon juhlissa

19.10.16

Kempeleen vanha kirkko on minulle se sydämen kirkko, määrittelee Satu Kalermo kirkon merkitystä itselleen istuessaan 325-vuotiaan kirkon juhlissa viime sunnuntaina.
   Varhaisimmat muistot kirkosta liittyvät joulukirkkoihin 1970- ja 1980-luvuilla.
   – Joka kerta piti jännittää, mahtuuko istumaan, sillä kirkko oli aina täysi, Kalermo muistaa.
   Talvitakki pidettiin yllä koko jumalanpalveluksen ajan. Joskus saarna tuntui lapsesta pitkältä, mutta äiti kaukaa viisaana varasi niitä hetkiä varten taskuun suklaakonvehteja.
   – Erityisesti kirkon maalaukset jäivät minulle mieleen lapsena, Kalermo sanoo.
   Toki hän on oppinut arvostamaan Kempeleen uudessa kirkossa muun muassa hyviä istuimia ja lämpimyyttä, mutta vanha kirkko on edelleen ykkönen:
   – Se on minulle ainoa oikea kirkko. Rakas paikka, sanoo vanhassa kirkossa konformoitu ja vihille mennyt Kalermo.
   – Hienoa, että saimme Askeleet-kuorolaisina olla juhlistamassa tätä hetkeä, Satu Kalermo ja Sirkku Kangastalo totesivat Kokkokankaan seurakuntakeskuksessa juhlakahveja juodessaan.
   Myös Kangastalo on päässyt ripille vanhassa kirkossa.
   Mieleen on jäänyt muisto, joka liittyy yläasteen käsityötunteihin:
   – Kävimme kirkossa etsimässä jonkin yksityiskohdan, joka piti kirjoa villakankaan palalle. Itse valitsin saarnatuolin päällä olevan kyyhkyn.
   Palat koottiin isoksi tilataideteokseksi, joka ripustettiin yläasteen seinälle.
   – Mahtaako seinävaate olla vielä tallella.
   Kirkko on tuttu paikka myös Tarmo Turuselle.
   Kirkon seinien suojassa Turunen on päässyt ripille, mennyt vihille ja saatellut monia läheisiä viimeiselle matkalle.
   – Itse rakennuksessa puhuttelevinta on saarnatuoli. Se on hieno kokonaisuus tiimalaseineen kaikkineen.

Tärkeintä kirkossa ovat
sinne tulevat ihmiset

Kempeleen kirkkoherra Kimmo Helomaa paljasti, mikä hänestä on Kempeleen vanhassa kirkossa tärkeintä. 
   – Tärkeintä ei ole tukipilarirakenne, ei hieno saarnatuoli, eikä hieno tunnelma, jollainen vain tällaisessa vanhassa puukirkossa voi olla. Eivät edes Toppeliuksen ja Granbergin maalaukset – vaan  kirkkoon tulevat ihmiset.
   – Ihmisiä varten kirkko on rakkaudella rakennettu, ihmisiä varten sitä on rakkaudella ylläpidetty. Tänne kempeleläiset ovat 325 vuoden ajan saaneet tulla Jumalan kasvojen eteen iloineen ja suruineen.
   – Ihmisellä on yleensä hyvä kaukonäkö: muissa maissa sijaitsevien kaupunkien aarteet tiedämme hyvin.   Oman kunnan aarteita siinä ihan silmien alla ei aina ole helppo huomata. Joskus aarteen huomaa vasta sellaisen menettäessään.
   Juhlajumalanpalveluksen kolehti kerättiin Ylivieskan kirkon jälleenrakentamishankkeelle.

MINNA KOLISTAJA

Artikkeli on osa lehteä 31/2016