Helsinkiläinen Kallion seurakunta ilmoitti viime viikolla soittavansa saattokelloja Aleppon pommitusten uhrien muistolle joka päivä 24.10. vietettävään YK:n päivään saakka. Muutamassa tunnissa kirkot ympäri Suomea ilmoittivat tekevänsä samoin ja viikonloppuna haaste levisi maailmalle Australiaa myöten. Rauhan Tervehdystä tilaavista seurakunnista kaikki 14 ovat mukana kampanjassa kelloja soittaen tai rukoillen. Kellot soivat kello 17. Kaksi seurakuntamestaria Siikalatvalla ei ehdi soittaa kelloja kaikissa viidessä seurakunnan kirkossa

Syyrialaiset tarvitsevat ruokaa

19.10.16

Ihmisoikeusvaikuttaja Elisabeth Rehn toivoo YK:n yleiskokoukselta toimia Syyrian sodan lopettamiseksi

Syyrialainen Rashad Zayoud näyttää kuvaa kännykästään. Siinä näkyy kerrostalon rauniot Homsin kaupungissa.
    Kun viime viikot uutiset ovat olleet täynnä Syyrian sodan viimeisintä käännettä, Aleppon piiritystä, Homs oli otsikoissa sitä ennen kolmen vuoden ajan. 
   – Tämä on oppilaitos, jota ystäväni kävi. Hän näkyy kuvan alareunassa,  vastikään Suomesta turvapaikan saanut Zayoud kertoo kuvasta.
   Zayoyd suoritti Homsissa insinöörinopintoja. Kotoisin hän on Hamasta, hieman Homsista pohjoiseen. Siellä, kristityssä kylässä, asuvat yhä hänen isänsä, äitinsä, siskonsa ja veljensä.
   Heihin nykyisin Oulun Kaukovainiolla asuva Zayoud saa yhteyden välillä hyvin, välillä huonosti.
   Sotaa käyvässä kotimaassa kaikki on kallista ja sähköt ovat poikki tämän tästä. Pahinta on kuitenkin jatkuva  pelko.
   – Kylän ympärillä toisella puolella ovat armeijan joukot, toisella opposition joukot. Kidnappauksia ja ampumisia tapahtuu koko ajan.

Avustusvarat menevät
nyt ruokaostoksiin

Kirkon Ulkomaanavun Lähi-idän alueellinen ohjelmapäällikkö Olli Pitkänen on nähnyt viime vuosina liikaa maan tasalle pommitettuja taloja ja sotaa paenneita ihmisiä.
   Pitkänen asuu Ammanissa, Jordanian pääkaupungissa. Hänen vastuualueeseen kuuluvat myös Palestiina ja Syyria, jonka sodan kauheudet ovat nousseet koko maailman silmien eteen.
   Jo vuosia Kirkon Ulkomaan­apu on tukenut alueella koulunkäyntiä.
   – Olemme voineet auttaa Syyriassa eläviä lapsia ja nuoria. Neljä koulua on parasta aikaa kunnostettavana. Ihmiset tarvitsevat pysyvyyttä. Se auttaa heitä jaksamaan. 
   Tällä hetkellä apu suunnataan ruokajakeluun. 
   – Ruoan tarve on valtava. Voimme toimia Aleppossa paikallisten yhteistyöverkostojen kautta. Toimimme siellä missä pystymme.
   Olli Pitkäsen mukaan Ulkomaanavun vahvuus on paikallinen yhteistyöverkosto, joka hoitaa esimerkiksi ruokahankinnat. Työskentelyä kriisialueella hän kuvaa haastavaksi, sillä työhön kuuluu avun viennin varmistaminen.
   – Valitettavasti avustustyöntekijät eivät ole yhtä arvostettuja kuin ennen, kertoo edellisviikolla pakolaisleirillä vieraillut Pitkänen.

Suurvalloilla olisi
valta lopettaa sota

Puolitoista vuotta Kirkon Ulkomaanavun leivissä työskennellyt Olli Pitkänen on työskennellyt kehitysavun ja humanitaarisen avun parissa vuodesta 1989.
   Syyrian sota näkyy hänen kokemuksensa mukaan mediassa ennennäkemättömällä tavalla. Sosiaalisen median läpimurto on lisännyt tiedon määrää huimasti.
   Mutta on itse sotakin poikkeuksellisen raaka.
   – Sota Syyriassa on ollut massiivista koko sen viisi ja puoli vuotta, jonka se on kestänyt. On todella vaikeaa ymmärtää, kuinka tällaista annetaan tapahtua. Tämä on hirvittävä sotarikos.
   – Toivon ja rukoilen, että USA:n ja Venäjän johtajilla järki voittaisi. Heillä on käsissään avaimet lopettaa tämä sota, Olli Pitkänen toteaa.
   Maailman kriisipesäkkeistä on vahva kokemus myös YK:n tehtävissä toimineella ministeri Elisabeth Rehnillä. Suomen entinen puolustusministeri vieraili Oulussa viime viikonloppuna Suomen rauhanturvaajaliiton syyskokouksessa.
   Rehn on samaa mieltä Pitkäsen kanssa suurvaltojen roolista.
   – On suuri ongelma, että maailmanpolitiikka vaikuttaa liikaa tilanteen ratkaisemiseen. Nyt YK:ssa on valtava voimattomuus turvallisuusneuvoston viiden pysyvän jäsenen veto-oikeuden vuoksi. Päätöksiä ei saada aikaiseksi.
   Elisabeth Rehn kertoo kannattavansa sitä, että YK:n yleiskokous ottaisi päätäntävallan asiassa käsiinsä, jos se vain on mahdollista.
   – Tämä on suurvaltapolitiikkaa. Syyrialaiset eivät halua sotaa, he vain kuolevat, Rehn toteaa.

Rauha ei kestä
ilman naisia

Elisabeth Rehn uskoo kuitenkin rauhanneuvotteluihin päästävän ennemmin tai myöhemmin.
   – Kun rauhansopimusta laaditaan, tärkeää on kutsua neuvottelupöytään myös naiset. Silloin rauhansopimukset kestävät, koska niissä on huomioitu arjen toimiminen sodan jälkeen.
   Rashad Zayoud toivoo, että kotimaahan saataisiin rauha jollain keinolla.
   – Sen jälkeen tarvitaan vain aikaa. Ajan myötä asiat ratkeavat, hän uskoo.

ELSI SALOVAARA

Anna apua Syyriaan kauttamme:
Kirkon Ulkomaanapu
Suomen Lähetysseura
Unicef
Suomen Punainen Risti
Syyrian siviilejä voi auttaa myös lahjoittamalla lipaskeräyksiin.  

Artikkeli on osa lehteä 31/2016