Vapaaehtoinen ansaitsee hyvää johtamista

6.10.16

Kouluttaja Liisa Reinman puhuu tässä lehdessä nepparivapaaehtoisuudesta ja kevytosallistumisesta, kun hän kuvaa vapaaehtoistyön nykytrendiä.
   Näillä sanoilla hän tarkoittaa sitä, että vapaaehtoistoiminnan uusi sukupolvi tulee mielellään kansalaistoimintaan mukaan, mikäli harteille ei tarvitse ottaa pitkäkestoisia vastuutehtäviä.
   Kevyeen osallistumiseen kuuluu myös liikkuvuus, siirtyminen harrastuksesta ja harrastusyhteisöstä toiseen.
Reinmanin mukaan uusi vapaaehtoisten sukupolvi asettaa vapaaehtoistyölle aiempaa enemmän odotuksia.  Kansalaistoiminnan odotetaan olevan  hyvin johdettua. Moni tulee työelämästä, jossa hän on tottunut selkeään johtamiseen. Sitä samaa täsmällisyyttä kaivataan vapaaehtoisharrastukselta.
   Monissa seurakunnissa vapaaehtoistyön organisointi kuuluu diakoniatyöntekijälle tai lähetyssihteerille.
Reinman ei ota kantaa erityisesti kirkon käytäntöihin, mutta pitää parempana sitä, että vapaaehtoisia varten olisi palkattu henkilö, jolla ei ole muita vastuualueita.
   Näkemyksen ymmärtää, kun kunnioittaa vapaaehtoisten toivomuksia kansalaistoiminnasta.
Vapaaehtoisia huudetaan nyt joka paikkaan. Imu on sinne, missä on tarjolla mielekästä, merkittävää ja mukavaa kansalaisvastuuta.
   Pärjäävätkö seurakunnat tässä melkoiseksi kilpailuksi kehkeytyneessä tilanteessa, jos vapaaehtoistoiminnan kehittäminen ei ole kenenkään päätyö?
   Reinman on huomannut, että ihmiset haluavat olla hyviä ja hyödyllisiä kansalaisia myös työuransa jälkeen. Parhaimmillaan virkeä kansalaistoiminta voi jopa lyhentää sitä aikaa vanhuudesta, kun tarve on ulkopuoliselle hoivalle. Kun vapaaehtoinen on itse antanut apua, on hänellä toivottavasti myös matalampi kynnys pyytää apua, kun omat voimat hiipuvat.

RIITTA HIRVONEN