Esson baarissa kuultua

Esson baari on terminä kaikille tuttu. Se on meille keskiäkäisille miehille aamunavaus ja päivän pelastus ankaran kinaamisen, väittelyn ja vinoilun muodossa.
   ”En ole saanut seurakunnalta juuri mitään. Hädin tuskin ristivät, ripittivät ja mahtaako pappi tulla haudalleni veisaamaan?” Vaikka tällaisessa heitossa Esson baarissa on aimo annos provosointia, vanha sanonta ”totta toinen puoli” pitää paikkansa.
   Otin esille muutaman viikon takaisen Rauhan Tervehdyksen ja aloitin tukkimiehen kirjanpidon: Oulun seurakuntayhtymän toimesta kyseisen viikon aikana järjestettiin noin 270 erilaista, eri-ikäisille tarkoitettua tilaisuutta. Se tarkoittaa, että kuukaudessa niitä on yli 1 000.
   Miten on siis edes mahdollista, että puolileikkisä heitto seurakunnan roolista vain kirkollisveron kerääjänä saa ilmaa siipiensä alle?
   Selitystä voi hakea tämän päivän brändiyhteiskunnasta. Seurakunta on toivottoman huono brändäämään itsensä.
   Kirkko ei ole mediaseksikäs eikä sen avulla myydä iltapäivälehtiä. Se jää auttamattomasti jalkoihin, kun huippuviritetyt markkinointikoneistot ja sliipatut lobbaajat aloittavat vyörytyksensä tavallisen ihmisen ajankäytöstä tai mielipiteistä.
   Olen kuullut luottamushenkilönä laajan kirjon seurakunnan eri työmuotojen toiminnasta, ja tullut häkellyttävän vakuuttuneeksi henkilökunnan ammattitaidosta ja sitoutuneisuudesta. Olen hämmästynyt vapaaehtoistyön määrästä. Mikä parasta: minusta on tullut seurakunnan ja kirkon aseman puolestapuhuja.
   Vuosikymmenet liike-elämässä ovat opettaneet, että parhaita markkinoinnin viestintäkanavia ovat juoru ja huhu. Selaapa tämän lehden toimintakalenteri, niin sinustakin tulee hyvä brändääjä, tosiasioiden soihdunkantaja ja voit turvallisesti mennä aamukahville Esson baariin.