Isyys ei ole kortti, jonka voi pelata sitten kun tahtoo. Se on pelattava silloin, kun vanhemmuus alkaa ja kun siihen kutsutaan.
Lapsen aika ei ole huomenna, eikä vanhemmuutta voi aloittaa sitten, kun sille on aikaa tai itseä sattuu huvittamaan. Tämä on samanaikaisesti sekä armollista että vaativaa. Jos lapsella on isä, ei riitä selitykseksi, että katsotaan muutaman vuoden päästä tai sitten kun olet vähän isompi. Aikaa on annettava tänään.
Yhteiskunnassa on kova paine muuttaa perhevapaakäytäntöä, joka ei ole hyvä kenellekään. Se, että pikkulasten hoidosta vastaavat lähes pelkästään naiset, näkyy nuorten naisten heikoissa työllistymisnäkymissä ja palkkakehityksessä. Se näkyy myös siinä, että yhä edelleen miehestä tulee naista helpommin etävanhempi, jos parisuhde päättyy eroon. Liian moni lapsi elää elämää, jossa isän rooli on toimia äidin juoksupoikana tai vastaavasti äiti häärii isän perinteisen naiskuvan vankina.
Yksilölliset erot ovat aina suuremmat kuin sukupuolten erot. Äiti ei ole sukupuolensa perusteella tärkeämpi vanhempi, eikä isälle kuulu vapautta tai vastuuta yhtään sen kummemmin kuin äidillekään.
Opetushallitus patistaa opettajia kohtaamaan oppilaansa ennen kaikkea yksilöinä: sukupuoliin perustuvaa jaottelua pitää pyrkiä välttämään. Myös seurakunnissa tulisi toimia samoin.
Jumalan edessä on vain yksilöitä, ei minkään roolin suorittajia.
Lapsi-, perhe- ja nuorisotyö ovat avainasemassa, kun tuetaan vanhempia heidän kasvatustyössään. Seurakuntien tuleekin aktiivisesti miettiä, miten perhetyö ottaa huomioon sen, ettei ole olemassa mitään tietynlaista äitiyttä tai isyyttä.
Isä, älä myöhästy
9.11.16