Tyrnävän vanhainkoti Kotolassa arkku saatellaan veisaten ja henkilökunta osallistuu asukkaan hautajaisiin
Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, hänt´ ihana enkeli kotihin vie. Tänään Tyrnävän Kotolan aulassa on laulettu virsi.
Yksi vanhainkodin asukkaista on tullut maallisen tiensä päähän. Hoitohenkilökunta ja asukkaat kokoontuvat vielä jättämään hyvästit.
– Meillä on tällainen tapa veisata ennen kuin arkku viedään pois, sanovat Kotolassa lähihoitajina työskentelevät Helena Lithovius ja Eija Korkala.
Hoitohenkilökunta pitää asukkaiden hyvästelyä tärkeänä. Myös omaisilta on tullut kiittävää palautetta vainajan kauniista huomioimisesta.
– Tule kanssani Herra Jeesus, sen virren valitsen yleensä hyvästelyhetkeen, ellei asukas itse tai kukaan läheisistä ole esittänyt virsitoivetta. Samoin Päivä vain ja hetki kerrallansa sekä Sun haltuus rakas isäni ovat virsiä, jotka useasti etsitään esille virsimonisteesta tai virsikirjasta, Lithovius kertoo.
Kotolassa on pitkä perinne myös osallistua asukkaan hautajaisiin, mikäli omaiset niin haluavat.
– Useimmat haluavat. Onhan meillä monien asukkaiden kanssa vuosiakin kestävä hoitosuhde. Varmaankin tämä on tällainen pienen paikkakunnan tapa.
Lievitetään kipua
ja ollaan läsnä
Asukkaat ovat etupäässä iäkkäitä muistisairaita tai muun sairauden takia laitoshoitoa tarvitsevia ihmisiä.
Osalle asukkaista Kotola on koti jopa vuosia, osa potilaista asuu siellä vain sairauden loppuvaiheeseen osuvan saattohoitovaiheen ajan.
– Hyvä saattohoito on asukkaan omia ja asukkaan omaisten toiveita kunnioittaen toteutettua hoitoa. Pääroolissa on kivun lievittäminen, Korkala ja Lithovius määrittelevät.
– Kivun lievittämisen ohella on tärkeää olla koko ajan saattohoidettavan vierellä. Pidämme kädestä kiinni, ettei kenenkään tarvitsisi lähteä yksin, Korkala sanoo.
Eija Korkala sanoo, että työ Kotolassa on hälventänyt itseltä kuolemanpelon.
– Ei kuolemassa ole mitään pelättävää. Tässä työssä näkee, että loppu voi olla kaunis.
– Kyyneleet tulevat, oli vainaja itselle tuttu tai ei. Jokainen kuolema koskettaa. Hoitohenkilökunnankaan ei tarvitse pidätellä tunteita.
Omaiset mukana
saattohoidossa
Kotolassa koetaan tärkeäksi tiivis kanssakäyminen omaisten kanssa. Hoitohenkilökunta haluaa kertoa hoidosta mahdollisimman paljon ja mahdollisimman selkeäsanaisesti.
Omaiset saavat myös olla Kotolassa osastolla saattohoidettavan kanssa niin paljon kuin pystyvät ja haluavat.
Hoitoon liittyvää päätöksentekoa helpottaa lisäksi, jos hoidettava on omaistensa kanssa käynyt ajoissa läpi omia toiveitaan ja näkemyksiään.
– Moni ei saattohoitovaiheessa kykene enää puhumaan. Monesti omaisetkaan eivät tiedä esimerkiksi sitä mahdollista lempivirttä.
Kotolassa on laadittu pieni opaslehtinen saattohoidossa olevan asukkaan läheisille. Siinä kerrotaan muun muassa, mitä termi saattohoito tarkoittaa.
– Paljon kysellään, tarkoittaako saattohoito sitä, että ihmistä ei enää hoideta. Näinhän ei ole, Korkala ja Lithovius korostavat.
Suruliputus
ja rinnalle kukka
Kuoleman hetki ei ole ihmisten käsissä, mutta kokeneet hoitajat osaavat tietyistä merkeistä ennakoida kuoleman lähestymistä.
Hengitys muuttuu pinnallisemmaksi, katkonaiseksi, joskus äänekkääksi. Iho saattaa muuttua laikukkaaksi, nieleminen vaikeutuu, ilmenee kuumepiikkejä. Jalkaterät ja kädet viilenevät. Myös sekavuus on suhteellisen yleistä ennen kuolemaa.
Kun hoidettavan tila heikkenee tiettyyn pisteeseen, hoitohenkilökunta kutsuu paikalle asukkaan läheiset, mikäli nämä ovat niin toivoneet.
– Jos asukas pyytää, kutsumme paikalle myös papin, Korkala ja Lithovius sanovat.
Kun lääkäri on todennut kuoleman, Kotola suruliputtaa.
Henkilökunta pesee vainajan. Tekohampaat laitetaan takaisin suuhun, hiukset kammataan, vainaja puetaan toivottuihin vaatteisiin. Lopuksi rinnalle asetetaan kukka.
Mikäli läheiset eivät ole olleet elämän viime hetkillä paikalla, heille kerrotaan niistä. Läheiset haluavat yleensä tietää kaksi asiaa: oliko lähtö rauhallinen ja oliko ketään paikalla kuoleman hetkellä.
Kuoleman kohdattua omaisilla on paljon kysyttävää. Kotolan henkilökunta auttaa parhaansa mukaan.
– Jos omaiset eivät koskaan aiemmin ole hoitaneet kuoleman jälkeisiä järjestelyjä, moni on ymmällään. Ohjeistamme, että käykää aluksi valitsemassa arkku. Vainaja pitää siirtää Kotolasta seurakuntatalon ruumishuoneelle aika pian, sillä täällä ei ole kylmätiloja.
Kotolan muut asukkaat huomaavat poismenon viimeistään silloin, kun aulaan nostetaan pieni pyöreä pöytä. Muistopöydälle levitetään valkea liina ja sille asetellaan enkeli, Raamattu ja led-kynttilä, usein myös valokuva edesmenneestä.
MINNA KOLISTAJA