Toiset surut ovat toisia raskaampia, toiset kuolemat mykistävät enemmän kuin toiset.
Esimerkiksi oman lapsen kuolema voi tuoda surun, joka tuntuu kipuna kaikkina elämän päivinä.
Suru saattaa muuttaa muotoaan, mutta se ei koskaan katoa.
Asiantuntijat neuvovat, että surevalle ihmiselle ei kannata esittää kannustavia kommentteja, joissa kehotetaan uskomaan valoisampaan huomiseen.
Kaikkein tökeröintä on ottaa kantaa toisen
ihmisen tapaan surra. Suru ei noudata mitään
kaavaa, eikä ole oikeaa tai väärää tapaa surra. Sen sijaan sureva saattaa kaivata tunnetta siitä, että häntä on muistettu.
Tulevana lauantaina vietetään pyhäinpäivää, jolloin kirkoissa muistellaan kuolleita rakkaita ja kiitetään siitä elämästä, jonka he saivat elää. Jokaisen edellisen pyhäinpäivän jälkeen kuolleen seurakuntalaisen muistolle sytytetään kynttilä.
Monen pyhäinpäivän perinteeseen kuuluu
käynti läheisten haudoilla, ja seurakuntien konsertit ja muut musiikkitilaisuudet käsittelevät kuoleman aiheuttamaa tuskaa ja hämmennystä.
Kaikkien pyhäinpäivän tilaisuuksien tiedot löytyvät seurakuntasivujen ilmoituksista lehden sivuilta 14–23.
Kukin suree omalla tavallaan. Surulla on yksityiset ja jaetut hetkensä. Pyhäinpäivänä on mahdollisuus surra yhdessä toisten kanssa, sytyttää muistokynttilöitä ja kertoa myös muille, että minä muistan ja minä kaipaan. Sosiaaliseen mediaan voi kuvata oman kynttilän sytytyksensä ja jakaa sen toisille käyttämällä hashtageja #pyhäinpäivä ja #sytytänkynttilän.