Suomalaiset antavat tukensa sille, että kirkko ärhentelee tarvittaessa päättäjille puolustaessaan heikompia
Kuvitellaanpa aluksi Suomen kirkko ja valtio saman katon alla asuviksi kumppaneiksi, joilta on kiintoisaa udella: kuinka teillä oikein menee nykyisin yhdessä?
Tuoko rauhalliseen yhteiseloon kenties juuri nyt säröjä se, että ainakin Helsingin seurakunnat ovat aivan konkreettisesti avanneet ovensa majoitusta varten myös paperittomille siirtolaisille.
Tätä sisäministeri Paula Risikon (kok) on ollut päättäjänä vaikea ymmärtää, vaikka hänen mukaansa asiasta on käytykin piispojen kanssa hyvä keskustelu.
Kirkon tutkimuskeskuksen tutkijan Leena Sorsan mielestä luterilaisen kirkon ja valtion väleistä kertoo hyvää se, että kumppanukset uskaltavat olla julkisesti kriittisiä toisiaan kohtaan.
– Eikö suhteessa vallitse silloin luottamus, kun pystytään reilusti sanomaan se, jos ollaan asioista eri mieltä.
– Kirkon kokiessa, että valtion päätöksenteko ja käytännöt eivät toteuta oikeudenmukaisuutta, aitoa luterilaisuutta nähdäkseni on, ettei vääryydeksi koettua asiaa niellä pureksimatta.
Kaikki ihmiset on
pidettävä mukana
Kirkon merkitys yhteiskunnallisena keskustelijana on voimistunut viime vuosina, toteaa marraskuun alussa julkaistu kirkon nelivuotiskertomus. Esimerkiksi arkkipiispa Kari Mäkinen on puhunut totutusti heikompiosaisten huolenaiheista ja puolustanut heidän oikeuksiaan.
Suomalaisten mielestä äänenpainot voisivat jopa koventua niiden puolesta, jotka uhkaavat jäädä yhteiskunnassa syrjään. Tätä toivoo jopa yli kolme neljästä suomalaisesta.
Yhtäläinen kannatus on myös sille, että kirkko puolustaa voimallisesti perheiden hyvinvointia.
Kumartelulle
ei perusteita
Kirkon rooli ei ole kansalaisten mielestä enää nykymaailmassa kumarrella poliittisia päätöksentekijöitä.
Sorsa näkee, että kirkolla on erilaisia rooleja suhteessa valtioon. Sillä on vastuita, kuten hautausmaiden ylläpito, josta määrää Suomen laki.
– Kirkolla on yhteiskunnassa institutionaalinen rooli julkisoikeudellisena yhteisönä, mutta se on asettunut entistäkin vahvemmin osaksi kansalaisyhteiskuntaa.
Osa maamme kansalaisista on sitä mieltä, että itsenäinen Suomi kuuluu pelkästään suomalaisille. On huudettu: rajat kiinni!
Seurakunnista tämä vaatimus ei ole juurikaan saanut tukea, mikä on ärsyttänyt osaa suomalaisista.
– Vahvempana kuin ajatus valtion rajojen sisälle jäävästä kansankirkosta on näkemys maailmanlaajuisesta Kristuksen kirkosta, joka ei tunne maantieteellisiä tai ihmisryhmien välisiä rajoja, Sorsa toteaa.
RIITTA HIRVONEN
Kommentoi ja anna palautetta täällä
(Huom. laita mukaan yhteystiedot, jos haluat että palautteesi julkaistaan)
Nuoret mukana juhlimassa itsenäisyyttä
Tyrnävän seurakuntatalolla vietetään tiistaina 6. joulukuuta nuorten itsenäisyyspäivää. Tapahtuma järjestetään nuorten, erityisesti isosten, toivomuksesta nyt toista kertaa.
Paikallinen nuoriso haluaa syödä yhdessä, pukeutua arkivaatteita juhlavammin ja seurata yhdessä televisiosta Linnan juhlia.
Itsenäisyyspäivän illassa kuullaan myös puhe ja hartaudessa rukoillaan itsenäisen Suomen puolesta.
Kiimingin seurakuntakeskuksessa järjestettävässä itsenäisyyspäivän juhlassa tervetulosanat ovat lukiolaisen Kalle Pykyn vastuulla. Pyky aikoo muistuttaa juhlallisuuksien alussa siitä, että ainakin nuorille monet itsenäiseen Suomeen kuuluvat asiat ovat muuttuneet arkipäiväisiksi itsestäänselvyyksiksi.
– Jos itsenäisyyttä ei olisi taisteltu, emme saisi opiskella omalla kielellämme. Olisiko meillä nykyisenkaltaista terveydenhuoltoa ja hyvää koulutusta, jotka ovat nuorillekin nyt tarjolla?
Pyky itse kokee isänmaallisuutta usein pienissä asioissa, kuten urheilussa suomalaisten menestyessä.
Negatiiviseksi isänmaallisuudeksi hän kokee välillä sen, että ovia ei haluta avata niille muualta tulleille, jotka tarvitsevat apua. Suomella on vara olla auttajien mukana, lukiolainen arvioi.