Etupenkin vakiokuuntelija

5.12.16

Kiuruvedellä syntynyt ja sieltä Limingan kautta yli 60 vuotta sitten Ouluun kotiutunut Esa Laukkanen oppi käymään konserteissa jo nuorena kuorolaisena.
   Hän muistaa, kuinka pääsiäisenä ja sittemmin myös jouluna tuomiokirkossa esitettävien passioiden ja oratorioiden perinne syntyi.
   – 1950-luvulla Tauno Kokko lopetti Oulun Laulun johtamisen, ja kaupunginorkesterin kapellimestarit alkoivat johtaa kuoroa. Heidän johdollaan tehtiin useita suurteoksia.
   Laukkanen luettelee ulkomuistista kapellimestarien nimiä: Urpo Pesonen, Paavo Rautio, Steven Portman… Solisteina on kuultu alan huippuja, kuten Ritva Auvinen, Antti Koskinen, Maiju Kuusoja, Matti Lehtinen ja Lea Piltti.
   Elävästi on jäänyt mieleen myös tummahipiäisen amerikkalaislaulajattaren Betty Allenin laulama aaria Matteuspassiossa joskus 1970-luvulla.
   – Hänellä oli todella laaja-alainen ja kaunis ääni.
   Solistikokemusta on myös Laukkasella itsellään. Nykyisin hän laulaa yhteislaulutilaisuuksissa.
   – Kerrostalossa on hankala harjoitella. Joskus laulan kuitenkin pommisuojassa, hän paljastaa.
   Nykyajan hienotasoisesta musiikinopetuksesta ja oululaisten menestymisestä kilpailuissa Laukkanen on hyvillään.
   Tuomiokirkossa joulun alla ja loppiaisena esitettävä Jouluoratorio on jo merkitty kalenteriin.
   – Totta kai menen sinne. Varaan aina aikaa ja menen istumaan eteen, se on akustisesti paras paikka. Ääni rönsyilee ennen kuin se ehtii kirkon perälle, itsekin yli kymmenessä oratoriossa esiintynyt baritoni tietää.

ELSI SALOVAARA

Artikkeli on osa lehteä 40/2015