Kempeleen kirkko on avoinna jouluaattona kello 14–16.
– Työyhteisössä olemme käyneet monia keskusteluja siitä, mitä jouluna tarjoamme ja keitä silloin kohtaamme. Nyt halusimme kokeilla tällaista kirkko avoinna -tuokiota, kertoo kappalainen Teemu Riihimäki.
– Olemme työntekijöinä miettineet, onko meillä jouluna tarjolla kohtaamisen paikkaa. Perinteisissä joulun ajan tilaisuuksissa on yleensä aina ohjelmaa. Nyt haluttiin antaa ihmisille mahdollisuus käydä kirkossa, istahtaa hetkeksi glögin ääreen ja halutessaan jutella seurakunnan työntekijän kanssa.
Tulijat voivat jäädä myös kirkossa kello 16 alkavaan aattohartauteen.
Jouluaaton iltapäivässä ei ole erillistä ohjelmaa. Tärkeintä ovat Riihimäen mukaan läsnäolo ja kuunteleminen.
– Tätä samaa – kuuntelemista, juttelemista ja ihmisten keskellä oloa – olemme harjoitelleet työntekijöiden kanssa nyt vuoden verran kauppakeskuksen päivystyksissä.
Aattoiltapäivässä Pyhän kolminaisuuden kirkossa ovat paikalla seurakunnan diakoniatyöntekijä Maarit Lapinlampi sekä papit Kimmo Helomaa ja Vesa Äärelä.
– Olemme työssämme kokeneet, kuinka ihminen joulun juhla-aikaan kaipaa yhteyttä toisiin. Juuri jouluna yksinäisyyden kokemus voi olla vahva, kun monet ovet suljetaan eikä kaikilla ole läheisiä, Riihimäki kertoo.
– Luterilaisella kirkolla on ollut vähän sellainen suljettujen ovien kulttuuri, jota on koetettu murtaa yksittäisillä tempauksilla esimerkiksi asunnottomien yönä.
– Kirkon tulee olla ihmisiä ja ihmisten tarpeita varten. Ajattelen, että avauksemme palvelee tätä.
Riihimäki pitää mahdollisena, että kirkkoa pidetään Kempeleessä avoinna joulun aikaan tulevinakin vuosina ja mahdollisesti myös pitempään kuin nyt.
– Kirkko on tällä tavalla avoinna meillä ensimmäistä kertaa. Aaton kokemuksen pohjalta mietimme, kehitetäänkö jotakin vastaavanlaista myös tuleviin juhla-aikoihin.
Varmaankin silloin tarvitaan viranhaltijoiden rinnalle myös seurakunnan vapaaehtoisia, Riihimäki arvioi.
MINNA KOLISTAJA