Asumme yli satavuotiasta taloa. Lämmönlähteenä on seitsemän pönttöuunia, puuhella ja leivinuuni. Sähköpattereita käytetään lisänä tulipalopakkasilla.
Pari kuukautta sitten oli voimakas matalapaine ja kirjaston lämmityspuuhat saivat yllättävän käänteen kesken rauhallisen kahvihetken: savu- ja häkävaroittimet alkoivat soivat. Savua tuli pönttöuunien suuluukuista sisään myös makuuhuoneessa, koska kirjaston uuni ei vetänyt. Kannoimme tavaroita ulos, minkä pystyimme.
Kesken kaiken katselin pihalla päiväunilta herännyttä lapsenlastani sekä muita rakkaitani ja olin suunnattoman onnellinen, että oli kysymys vain tavaroista ja savuvahingosta. Olimme kaikki hengissä. Aika pysähtyi. Tärkeimmät asiat näkyivät kirkkaasti.
Adventtina kävin tapaamassa sairasta ystävääni, joka ei kivuiltaan voinut istua. Puolisoni kanssa istuimme hänen sängyllään, juttelimme elämästä, rakkaudesta, taiteesta, sairaudesta, kivusta ja kuolemasta. Lähdön hetkellä pitelimme kaksin käsin kiinni toisistamme. Tuttavani kiitti ystävyydestä, toivoi menestystä ja onnea näyttämötaiteellisiin produktioihini.
Kyyneleet silmissäni sain kuiskattua kiitokseni. Kipujen ja tuskien keskellä ystäväni jaksoi kannustaa minua ja kehotti luottamaan itseeni. Se kohtaaminen pysähdyttää yhä.
Me juoksemme ajan kanssa kilpaa. Olemme läsnä kaikkien kanssa ja kaikkialla. Muista tehdä tämä -listojen ja erilaisten suunnitelmien keskellä ei ehdi mihinkään. On niin jumalaton kiire koko ajan! Kiire on pään sisäinen tunne, se hallitsee kokonaisvaltaisesti koko elämääni – määrittää minut ja tekemiseni.
Sitten eteeni tulee tapahtumia ja kohtaamisia, jolloin aika pysähtyy. Onni on niissä hetkissä, kun tajuaa, mikä on tärkeintä.
Pysähdy hetkeksi
15.12.16