Antti ja Heidi Härkönen sekä Alisa (3)

Härköset ovat osa kasvua

17.1.17

Liminka on yksi jäsenmääräänsä kasvattaneista seurakunnista

Toisin kuin uutisotsikoista voisi päätellä, kirkkoon kuuluvien määrä ei ole laskusuhdanteessa jokaisessa seurakunnassa. Yksi jäsenkuntaansa viime vuonna kasvattaneista seurakunnista on Liminka.
   Viime vuoden alussa jäsenluku oli 8 579 ja tälle vuodelle tultaessa 8 594. Kasvua oli 15 henkeä.
   Limingan seurakunnassa vuoden alussa työt aloittanut Antti Härkönen perheineen on monessa suhteessa tyypillinen asukas. Ouluun ja sen lähialueille muuttaa paljon nuoria aikuisia kauempaa maakunnista.
   – Muutimme tänne viime maaliskuussa. Minä olen kotoisin Siikajoelta ja Heidi Lumijoelta. Tästä on helppo kulkea joka suuntaan ja mummolat ovat lähellä, hän kertoo.
   Antti Härkönen on seurakunnan uusi diakonissa. Vanhahtavan kuuloinen työnimike ei viittaa sukupuoleen, vaan se kertoo nimikkeen kantajalla olevan myös sairaanhoitajan pätevyyden.
   – Joskus olen läpällä sanonut, että voisin laittaa työhuoneen oven pieleen kyltin, jossa lukee seurakuntasisar, Antti Härkönen naurahtaa. 
   Puoliso Heidi Härkönen on hänkin samalla alalla, sillä hän on opiskellut sosionomi-diakoniksi ja suuntautunut vammaistyöhön.

Kunnan ja seurakunnan
palveluille kiitosta

Aiemmin Kalajoen suunnalla asuneet Härköset ovat pääosin tyytyväisiä uuden kotipaikkansa palveluihin. Vain ulkoliikunta-alueita Tupokselle kotiutunut perhe kaipaisi lisää.
   – Terveyskeskuskin toimii hyvin, siellä kyllä on jouduttu käymään liikaakin, Heidi Härkönen toteaa.
   Seurakunnan ja kunnan kerhot ovat tulleet tutuiksi nelivuotiaalle Liljalle ja kolmevuotiaalle Alisalle. Lilja käy myös päiväkodissa kolmena päivänä viikossa.
   Kavereitakin on löytynyt niin lapsille kuin vanhemmille.
   Seurakunnat, joissa jäsenmäärä kasvaa, ovat usein lapsirikkaita seurakuntia. Liminka ei ole tästä poikkeus, ja Härkösten perhe on hyvä esimerkki myös siitä.
   Perheen kuopus Aaro syntyi lokakuussa ja hän on yksi 142:sta viime vuoden aikana kasteen kautta Limingan seurakuntaan liitetystä.

Oma sairauskokemus
tuo näkemystä työhön

Härköset ovat seurustelleet viisitoistavuotiaista saakka.
   – Minun perässähän sinä lähdit diakoniksikin opiskelemaan, Antti Härkönen kiusoittelee vaimoaan.
   Viime vuodet ovat olleet perheelle vaativia, sillä voimia ovat vieneet useat muutot ja terveysongelmat.
   – Emme ole asuneet juuri vuotta pidempään missään. Muuttamaan on jouduttu töiden takia ja homeasuntojakin on tullut vastaan, he kertovat.
   Elämää vaikeutti myös Antti Härkösen sitkeä masennus. Hän haluaa kertoa avoimesti sairaudestaan.
Härkönen oli puolitoista vuotta koti-isänä. Lasten kanssa hän jaksoi olla, mutta juuri muuhun voimat eivät riittäneet.
   Nyt masennus on selätetty. Omasta sairauskokemuksesta hän uskoo olevan apua uudessa työssään. Sukupuolestakin voi olla hyötyä, sillä monelle miehelle voi olla helpompaa kertoa ahdistuksestaan toiselle miehelle.
   – Toivon, että kaikki uskaltautuisivat hakemaan apua. Siinä ei ole mitään hävettävää.

ELSI SALOVAARA

Millaisia ajatuksia juttu sinussa herätti?
Kommentoi ja anna palautetta täällä

Nuoret aikuiset liittyvät innokkaimmin

Evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä oli vuoden 2016 lopussa tarkistettujen tietojen mukaan 3 956 277. Kirkkoon kuuluu 71,9 prosenttia suomalaisista. Kirkon jäsenten osuus Suomen     väestöstä laski vuoden takaisesta yhden prosenttiyksikön.

Kaikkiaan noin 50 100 suomalaista erosi viime vuoden aikana kirkon jäsenyydestä, samalla noin 17 000 liittyi kirkkoon.

Kirkkoon liittyjissä aktiivisimpia olivat 30−39-vuotiaat miehet sekä 20−29-vuotiaat naiset. Lähes puolet kaikista liittyneistä kuului näihin ikäluokkiin.

Kirkkoon liittyminen onnistuu nykyään helpoiten osoitteessa  www.liitykirkkoon.fi.
 

Artikkeli on osa lehteä 2/2017